No onko edes ollut hiljaista - pieniä pätkiä sieltä sun täältä

 Oi hyvänen aika, viimeisestä postauksesta on jo useampi viikko, ja viimeisestä kunnollisesta sitäkin enemmän. On minulla ollut tänä aikana parikin postausta työn alla koskien niin lehdistöetiikkaa, Pohjois-Koreaa kuin viittäkymmentä faktaa minustakin. Tällä hetkellä kuitenkin näyttää pahasti siltä, että Pohjois-Koreaa lukuun ottamatta kaikki noista jäävät lähinnä pölyttymään luonnoksien joukkoon - siellä kun riittää julkaisematonta materiaalia ties kuinka monelle sukupolvelle jakaa.

En tiedä miten lienee, viime aikoina ei vain ole ollut niin suurta intoa päivittää blogia ahkerasti, vaikka missään vaiheessa en olekaan ajatellut tätä taakkana tai epämieluisana tehtävänä. On vain tullut muuta elämää tielle, niin vähän kuin loppujen lopuksi mitään muuta elämää omistankaan.

 Kuten lienette jo huomanneet, tässä postauksessa ei ole yhtään mitään järkeä. Kunhan halusin vain postata edes jotain, ettette aivan kuvittelisi minun kuolleen tai löytäneen vihdoin jotain kivaa vanhaa herraa, joka olisi ottanut minut neljänneksitoista vaimokseen ja vienyt Saudi-Arabiaan. Täällä sitä edelleen ollaan, vaikka pyrkimykseni naida S-A:n kuninkaalliseen sukuun - ja heittää hyvästit sille tunteelle jota jotkut ihmiset kutsuvat tuuleksi paljaalla iholla - jatkuu edelleen aktiivisena. Siksi ajattelinkin paljastaa teille muutamia pieniä kirjallisia projekteja, joita olen joskus luonnoksiin näppäillyt ja loppujen lopuksi kesken jättänyt:

 "Istun hiljaa pimenevässä huoneessa polvillani ja odotan illan vaihtuvan yöksi. Kuun valon ja pimeän väliin jäävä raja on siirtynyt odottaessani noin metrin verran merkkinä ajan kulumisesta - aluksi se halkaisi muhkuraiset polveni kahtia, mutta nyt voin vain vaivoin nähdä sen silmieni nurkasta keskittäessäni katseeni alas jalkojen päällä laiskoina lepääviin käsiini. Rajan kadotessa näköpiiristäni ryhdistän selkäni uudelleen ja nielaisen jännityksestä. Nielaisu saa kilpisrustoni liikahtamaan, missä ei anatomisesti ole mitään mielenkiintoista mutta mikä muistuttaa minua kaulapannastani. Olen jälleen kiinnittänyt sen innostuksissani liian kireälle ja tilanpuutteen sekä nielaisun yhteisvaikutus saa aikaan tukehtumista ikävästi muistuttavan tunteen. Rikon illuusion kuunvalossa odottavasta, alastomasta seireenistä, joka kyllä näyttää liian arkiselta viettelevä taruolento ollakseen, irrottamalla pannan ja kiinnittämällä sen uudelleen hieman löyhemmälle; tällä kertaa kaksi sormeani todella mahtuu kuluneen nahan alle, kuten koirankoulutusoppaissa neuvotaan, ja saatan nieleskellä mielin määrin.
Kylmät väreet pitkin selkäpiitä kulkemaa lähettänyt jännitys alkaa jo väistyä turran puutumisen tieltä kun vihdoin kuulen rapinaa, joka kieli ulko-oven olevan avautumassa.  Pieni vilkaisu olohuoneen perimmäiselle seinälle ennen lopullisen asennon ottamista kertoo kahden tunnin kuluneen siitä kun aloitin leikkini, jos lattialla alastomana istumista sellaiseksi voidaan kutsua. Hymyilen hieman ja painan katseeni lattiaan."

"I could hardly call myself a movie-lover. I guess it would be more honest to claim that I hate movies than to say I like them at all as I seldom watch more than two or three movies a year. But it’s not the fact that I wouldn’t find them entertaining, although I tend to get a bit bored after I have finished my candy whenever I’m at movies watching how so-called living picture drifts across the silver screen. It’s more that all those years I have spent switching from drama club to drama club have made me question the plain reality of films. All I can see is how every single character is just another actor trying to bring home the bacon. "

"Rakastatko minua sittenkin kun kourani ovat kolhuiset ja kasvot kasvavat naavaa
kun arkena käteni kuivaa tiskivesi ja ajatukset kulkevat vain sitä samaa kaavaa:
On laskuja ja alennusten halpaa matematiikkaa,
paljonko maksaa peruna, sellaista arjen harmaata neurotiikkaa.
Minä olen suomalainen, se tekee minusta suoran
- Kelan luukun tasa-arvo kenestä tahansa nöyrän.
Vain perjantaina, viikon työuran jälkeen, puen ylleni hieman paremman mekon
teen sen minkä haavelein, toteutan kaikkein halvimman  mieliteon.
Siksi nyt tässä edessäsi rehellisenä seison ja yhtä asiaa kysyn,
rakastatko minua sittenkin, kun lumon luoma prinsessa haihtuu, huuma katoaa
ja minä vain pysyn."

 (Varmasti huomaatte syyn sille, miksi kirjoitan lähinnä asiatekstejä. Ja aivan erityisesti sille, miksi en runoilija. ;) )

Rakkaudesta

Viime viikolla tässä maassa unohdettiin hetkeksi Japanin tila ja Lähi-Itä erään läheisemmän ja paljon tutumman kriisin takia. Kriisin, jota luonnollisesti kutsutaan jo sille vakiintuneella nimellä, nimittäin homokohulla. (Kolme vuotta tätä menoa ja se löytyy sanakirjasta...) Aluksi kyseessä oli Ylen rahoittama keskusteluohjelma, jossa muutamat ei-kirkon-yleistä-mielipidettä edustavat henkilöt sanoivat homoseksuaalisuuden olevan kammottava synti. "Hate the sin, love the sinner" -tyyliin, kunhan homoseksuaalit henkilöt vain lakkaisivat haluamasta toisiaan. Nyt kevättalvesta kohun taas aiheutti Nuotta-lehden (jota mm. blogin ylläpitäjän koulun kirjastoon tilataan) nyt jo keskeytynyt kampanja, joka kielsi alistumasta yhteiskunnan normeihin ja rakastamaan Jumalaa - joka vihaa niitä, jotka häntä samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa rakastavat. Mutta eihän se mitään, sillä Annin videossa nähtiin että homoseksuaalisuudesta voi parantua. Jumalan kiitos rukoilemalla eikä sentään joukkoraiskauksella, kuten eräässä Afrikan maassa uskotaan. (Lähde)

Nyt, minä en ole teologi, vaikka minusta vielä joku kaunis päivä sellainen - toivon mukaan - tuleekin. Luterilaisen kirkon jäsenenä minua ovat kuitenkin näiden keskustelujen aikana häirinneet kovasti yleistykset "kirkko ei hyväksy" tai "kristityt eivät hyväksy", jotka molemmat ovat väärin. Kirkko ei edelleenkään vihi homoseksuaaleja avioliittoja, mikä nykyisellä avioliittolailla olisi muutenkin mahdotonta, eikä - surullista kyllä - myöskään suosita jäseniään järjestämään siunaustilaisuuksia. On oikein sanoa "rukoilemme Herraa, jotta hän antaisi teille hyvän ja turvatun elämän hänen huomassaan", mutta väärin sanoa "Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä..." Paitsi ehkä tietysti jos jälkimmäiseen liittää tietyn varauksen: "Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä, paitsi teitä kahta kun te olette olleet silleen", niin kuin Vartija-lehdessä numero tai kaksi takaperin osuvasti veisteltiin. Vakavista asioista ei saisi vitsailla,mutta se tekee niiden käsittelemisestä niin paljon miellyttävämpää.

Siunauskiellosta huolimatta luterilainen kirkko ei itsessään vastusta homoseksuaalisuutta, ja meidän rakas arkkipiispamme Kari Mäkinenkin, tuo uskomattoman älykäs mies, tuomitsi Nuotta-lehden kampanjan. Sinällään ei voi sanoa jonkun tietyn ryhmän kampanjoinnin olevan suoranaisesti väärin, mutta kun tuota ryhmää rahoittaa edes epäsuorasti Suomen evankelisluterilainen kirkko, pitäisi ryhmän kyetä näkemään, että sillä on tietty vastuu sen suhteen, mistä kampanjoidaan ja mistä ei. Toisaalta samaan aikaan ihmisten pitäisi kyetä näkemään, missä määrin tuo hypoteettinen kampanja vastaa esimerkiksi evankelisluterilaisen kirkon omaa mielipidettä. Sama ongelmahan oli syksyn homokohun aikaan, kun Päivi Räsänen ja hänen kristillisdemokraattinen puolueensa toimivat nk. perinteisen perhemallin puolestapuhujina ja homoseksuaalisuuden aktiivista harjoittamista vastaan. Kirkko sai niskoilleen kaikki ongelmat, aivan kuten sillä olisi mitään tekemistä kd:n kanssa. (Siis tietysti on totta, että jotkut kristillisdemokraatit ovat esimerkiksi toimineet pappeina tai muissa evankelisen kirkon toimissa, mutta tästä huolimatta kirkko ei ole sidoksissa puolueen toimintaan - se ei perustellisesti edes voisi olla, sillä tällöin se rikkoisi luterilaista kahden regimentin oppia*.)

Mutta sitten on Raamattu, tuo ihana kirja jossa homoseksuaalisuus kielletään ensin Mooseksen laissa ja vielä myöhemmin Roomalaiskirjeessä. Paitsi ettei Mooseksen lailla ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa, sillä Paavali repäisi alkuseurakunnan siitä irti jo kauan kauan sitten. Meille jää siis Roomalaiskirjeen ensimmäisen luvun loppu, jossa sanotaan: "Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteytentä luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestään naisiin ja heissä on syntynyt himo toisiaan kohtaan." (Mä teen tän vielä kerran ja joko mun Raamattuni alkaa aukeamaan automaattisesti tuosta kohdasta tai sitten mä opin sen ulkoa...)

Allekirjoittaneena en pidä tuota kohtaa homoseksuaalisuuden vastaisena, sillä kyseessä on pitempi kokonaisuus, jossa ensin kerrotaan kuinka ihmiset ovat hylänneet Jumalan (eivät alkaneet vain kuksia keskenään)  mutta jossa sen jälkeen aletaan puhua kirjeen lukijalle (aka Rooman seurakunnalle) siitä, ettei tällä ole oikeutta tuomita väärintekijöitä syyllistymättä itse syntiin ja näin ollen tuhoutumalla siinä missä väärintekijätkin. Pääpaino ei siis ole seksissä, vaikka näin voisi kuvitella kun monien homoseksuaalisuutta vastustavien puheita kuuntelee.

Pätkää voidaan kuitenkin ehkä pitää, jos niin vain haluaa, pitävänä osoituksena siitä, että Paavali tuomitsi homoseksuaalisuuden. Raamatusta täytyy kuitenkin muistaa kaksi asiaa - ensinnäkään se ei ole Jumalan sanaa, kuten esimerkiksi Koraani on, vaan koottu kertomus ihmisten jumalkäsityksestä ja uskovien pelastushistoriasta. Ja toisekseen, taas koska me olemme niitä luterilaisia, se ei ole mikään moraaliopas. Meille jokaiselle on lahjoitettu järki, jolla tuollaiset hyvää ja pahaa koskevat päätökset tulee tehdä. Tietysti niitä kohdatessaan voi pyytää apua Jumalalta ja tietysti niitä kohdatessaan voi lukea Jeesuksen ja Paavalin sanoja suuntaa etsien, mutta lopullisen päätöksen on aina tultava aivoista, ei kirjan sivuilta - edes vaikka tuo kirja olisi se Kirjojen kirja, uskolle pyhä ja muuttumaton.

YK:n julistus sanoo meidän kaikkien olevan oikeutettuja oikeudenmukaiseen ja yhtäläiseen kohteluun.

Viimeiseksi hieman alkuun palaten. Mikä sai minut erityisen surulliseksi tuossa Annin tarina -videolla oli se inhimillinen huoli taivaspaikasta, jota kuvattu tyttö oli kokenut kamppaillessaan homoseksuaalisuuden ja uskon välillä. Hän niin kutsutusti parantui ja ehkä kuvittelee sen olevan oikea ja hyvä teko, mutta vaikka se sitä olisikin, ei sillä siitäkään huolimatta ole mitään merkitystä. Hyvillä teoilla ei ole luterilaisessa opetuksessa mitään tekemistä pelastuksen tai taivaaseen pääsemisen kanssa, sillä vain Jeesuksessa uskova voi vanhurskastua - sitä kutsutaan autuaaksi vaihtokaupaksi, ja se on ehdottomasti kaikkein vaikein asia koko uskonnossa:

Jumala ottaa kantaakseen kaikki tekoni, vajavuuteni ja pahuuteni ja antaa vastineeksi rakkauden, hyvyyden sekä virheettömyyden. Ihminen ei muutu synnittömäksi, sillä suhteessa Jumalaan ihminen on aina syntinen, mutta hänestä tulee kelpaava, kelvollinen. Mitä tahansa teenkään, Jumala rakastaa silti, ja Hän on aina valmis ottamaan luokseen.

Se on luterilainen opetus; hyvät teot ovat vain kauttamme toimivaa Jumalan rakkautta.

Te varmasti olette jo tietoisia siitä, mitä mieltä minä Jumalasta ja homoseksuaalisuudesta olen, mutta kai sen voi aina toistaa. Lady Gaga laulaa biisissään Born this way "I'm beautiful in my way / 'Cause God makes no mistakes / I'm on the right track, baby / I was born this way", mikä kuvastaa melko täydellisesti käsitystäni näiden kahden edellämainitun asian suhteesta. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja totesi sen olevan hyvä. Sitä hyvyyttä ei poistanut edes syntiinlankeemus ja perisynti**, vaan kaikki lunastettiin ja lunastetaan edelleen koska he olivat ja ovat rakkauden arvoisia sellaisina kuin ovat - eivät heteroseksuaalisina kirkon jäseninä, vaan eläessään todeksi Jeesuksen tärkeimmäksi mainitsemaa käskyä: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."

*Kahden regimentin mukaan on erotettava maallinen- ja kirkollinen valta. Näin ollen kirkon puolueentuminen ja vaaleihin osalistuminen olisi vain yksinkertaisesti väärin.
** Perisynti ei tarkoita ihmisen olevan viallinen koska hän syntyi seksin avulla, vaan sitä, että ihminen tietää mikä oikein mutta siitä huolimatta tekee tietoisen valinnan toimia toisella tapaa. Hauskana faktana: koko perisynti oppi perustuu puhtaasti Roomalaiskirjeen viidennen luvun kahdenteentoista jakeeseen, eikä sillä ole mitään muuta tekemistä luomiskertomuksen lankeemuksen kanssa kuin se, että Paavali nyt keksi syyttää kyseistä raamatunkohtaa. Perisynti ei ole seurausta syntiinlankeemuksesta, vaan toisin päin; ihminen lankesi koska hän on aina ja iankaikkisesti syntinen. Aamen.

Älkää muuten ikinä lakatko ensin kynsiänne ja alkako sitten penkomaan muistiinpanokasoja, jälki ei todellakaan ole kaunista.

Miksi hitossa äänestäisin entistä työväenpuoluetta?

Kuten otsikostakin jo näkee, on siis aika juttusarjamme toisen osan aika. Kuka arvaa puolueen?

Miksi hitossa äänestäisin?

SDP-edition

Suomen sosialidemokraattinen (huomaa yhdellä a:lla kirjoitettu sosiaalidemokratia) puolue, eli sosiaalidemokraatit, eli SDP, eli demarit, eli ne Jungerin hihhulit, jotka puhuu rakkaudesta ja pukeutuu verkkosukkahousuihin, on 1800-luvun lopulla perustettu puolue, jonka alkuperäinen nimi oli aina vuoden 1903 tunnettuun Forssan puoluekokoukseen saakka Suomen Työväenpuolue.

Forssan julistuksessa, joka käytännössä oli kopio saksalaisen sosiaalidemokraattisen puolueen Erfurdin ohjelmasta vuodelta 1891, SDP luetteli tavoitteensa, joita olivat mm.:
- Yleinen, yhtäläinen ja välitön vaali- ja äänioikeus kaikille 21 vuoden ikäisille Suomen kansalaisille sukupuoleen katsomatta kaikissa vaaleissa ja äänestyksissä sekä kunnallisella että valtiollisella alalla.
- Välitön lainsäädäntö-oikeus kansalle lakien esittamis- ja hylkäämisoikeuden kautta.
- Täydellinen yhdistymis-, kokoontumis-, lausunto- ja painovapaus.
- Yleinen koulupakko. Maksuton opetus kaikissa oppilaitoksissa.
- Kirkko on erotettava valtiosta (...) Uskonnonopetus poistettava kouluista.
- Kaikkien henkilöllisten ja välillisten verojen poistaminen yleisellä asteettain nousevalla tuloverolla
- Terveydenhoito valtion ja kuntain asiaksi. Maksuton lääkärinapu ja lääkkeet sekä synnytysapu. Maksuton hautaus.
- Kaikkien rajoitusten poistaminen, jotka asettavat naisen yleis- tai yksityisoikeudellisessa suhteessa ala-arvoisempaan asemaan kuin miehen.
- Yleinen kieltolaki väkijuomain valmistamisen ja kaupan suhteen.
- Työaika on saatava 8-tuntiseksi niissä ammateissa, missä eivät epäterveelliset olosuhteet vaadi sitä lyhemmäksi
- Kullakin paikkakunnalla elintarpeisiin riittävä alin paikka on määrättävä ei ainoastaan valtion ja kuntain, vaan yksityistenkin teettämissä töissä.
- Lapset alle 14 vuoden on kiellettävä kaikesta ansiotyöstä.
- Aviottomille ja hoidotta jääneille on valtion toimesta saatava täysin tarkotustaan vastaava hoito ja kasvatus.
- Kuntien on otettava haltuunsa sellaiset yleiselle hyvinvoinnille tärkeät liikealat, joita se menestyksellä voi hoitaa tai jotka yksityisten hallussa ollen saattavat kunnan jäsenet heistä suuressa määrässä riippuvaisiksi.
- Valtionapua on annettava etupäässä pikkuviljelystä tarkoittaville toimenpiteille. Samoin kaikille osuustoiminnan luontoisille yksityisille maatalouden alalla.
- Torppareille ja maanvuokraajille on saatava täydellinen käyttöoikeus ja myöskin myyntioikeus vuokraamansa maan viljelystuotteisiin, sekä vuokra-ajan loputtua on heille maksettava täysi korvaus siitä, mitä vuokratun maan on heidän työnsä kautta kohonnut.
 (Lyhentäen lainattu suoraan Forssan ohjelmasta http://www.sdp.fi/node/303)

Useat ohjelmassa vaaditut muutokset saavutettiin aikanaan, vaikka esimerkiksi kieltolaki peruutettiinkin toimimattomana reilu kaksikymmentä vuotta sen määräämisen jälkeen, torpparien asemaa parantavaa torpparilakia saatiin odottaa aina sisällissodan jälkeiseen aikaan (jolloin se hupaisasti sääti tynkäeduskunta, johon kuului ainoastaan yksi SDP:n edustaja)  ja uskontoa opetetaan kouluissa edelleen.

Varmasti suurin voitto SDP:lle oli kuitenkin yskikamarisen eduskunnan ja yhtäläisen äänioikeuden saaminen 1906 järjestettävillä maan ensimmäisillä eduskuntavaaleilla, vaikka varsinainen suora kansanvalta jäikin toteutumatta. (Kun katsomme Sveitsin tilannetta ja minareettikieltoa, saamme olla tästä hyvin tyytyväisiä.) SDP myös voitti vaalit ja sai läpi 80 edustajaa (nykyisessä eduskunnassa istuu 45) - ilmiömäinen voittoputki jatkui useista eduskunnan hajotuksista huolimatta ja huipentui vuonna 1916, jolloin SDP:n onnistui yksin kerätä yli puolet eduskunnan edustajapaikoista ja maan hallitukseen nousi sosiaalidemokraattienemmistöinen hallitus. (Enemmistöhallitus ja sen edut!) Helmikuun vallankumouksen nostettua porvarillisen väliaikaishallituksen Venäjän johtoon, SDP-johtoinen hallitus aloitti valmistelemaan niin kutsuttua valtalakia, jonka tarkoituksena oli julistaa eduskunta Suomen ylimmäksi sisäpoliittista valtaa käyttäväksi elimeksi - ulkopolitiikka ja maanpuolustus jäivät lain mukaan Venäjän väliaikaishallituksen vastuulle. Laki luonnollisesti hyväksyttiin, mutta Venäjän väliaikaishallitus hajotti eduskunnan - joidenkin lähteiden mukaan Suomen porvarillisten puolueiden pyynnöstä. (Olisivat pelänneet maan ajautuvan sosialismiin.) Järjestettiin uudet eduskuntavaalit ja SDP menetti valta-asemansa porvarillisille puolueilla, bolsevikit aloittivat uuden vallankumouksen Leninin johdolla, Suomen eduskunta julistautui ylimmäksi vallankäyttäjäksi, itsenäisyys tunnustettiin ja maa ajautui sisällissotaan, jonka punaisella puolella toimi useita SDP:n kansanedustajia. Esimerkiksi Suomen kansanvaltuuskunta (punaisen puolen "hallistus") koostui lähinnä SDP:n radikaalin vasemmistopuolen ja Suomen ammattijärjestön jäsenistä - tunnettuja nimiä valtuuskunnassa oli mm. Otto Wille Kuusinen, josta myöhemmin tuli Suomen kommunistisen puolueen jäsen ja Terijoen hallituksen johtaja; Kullervo Manner, entinen eduskunnan puhemies, SKP:n puheejohtaja ja perustajajäsen sekä kirjailija Yrjö Sirola.
Sisällissodan päätyttyä valkoisten voittoon, Suomen kansanvaltuuskunnan jäsenet sekä muutamat muut punaista puolta tukeneet demarit pakenivat Neuvosto-Venäjälle (sillä nimitystä Neuvostoliitto ei voida perustellusti käyttää Stalinia edeltäneestä ajasta) ja perustivat Suomen kommunistisen puolueen.  Eduskunta toimi hetken aikaa tynkäeduskuntana, jossa oli vain yksi SDP:n kansanedustaja, mutta vuonna 1919 järjestetyissä vaaleissa SDP saavutti 80 paikkaa ja toiminta jatkui miten kuten läpi sodanaikaisten yhteishallitusten ja 50-luvun yöpakkasten ja muiden kriisien kunnes 60-luvulla puolueen toiminta elpyi. Samalla vuosikymmenellä alkoi myös Suomen hyvinvointivaltion kehitys, joka jatkui aina 1980-luvulle. (Ja joka ajettiin alas 90-luvun laman aikaan.)

Ja se historiasta, nyt vuoden 2011 vaaleihin, jonne SDP lähtee oppositiosta yhä hupenevin kannastusluvuin. (Helsingin Sanomien teettämän kyselyn mukaan SDP:tä äänestäisi nyt 17.4 prosenttia äänestäjistä.) Tämä on näyttänyt hieman säikäyttävän myös puoluejohtoa, joka hylkäsi Jungerin julistaman "rakkauden" ja siirtyi huomattavan paljon yksinkertaisempaan teemaan - oikeaan asiaan. Kynnyskysymykseksi hallitusneuvotteluihin on nostettu pääomaveron nostaminen, työllisyysmäärärahojen korottaminen nuorisotyöttömyyden voittamiseksi ja lakisääteisen eläkeiän alarajan jättäminen ennalleen. Kun suurimmaksi puolueeksi eduskuntavaaleissa tulee nousemaan Kokoomus, jonka kynnyskysymyksenä oli ettei työn tai omaisuuden verotusta saa korottaa, ovat demarit käytännössä valinneet opposition jo etukäteen. (Eipä sillä, että he muutenkaa tulisivat tarpeeksi ääniä kokoamaan.) Mutta mitä SDP aikoo oppositiosta käsin ajaa? Vaaleja varten on rakennettu neljä "manifestia", eli Työn ja oikeudenmukaisuuden puolesta (SDP:n talous- ja verolinjaus), Uuden työn manifesti (kyllä, siinä todella lukee manifesti), Vanhuuspoliittinen ohjelma sekä Valosta varjoon -tulevaisuusohjelma (työn, hyvinvoinnin, sivistyksen ja puhtaan ympäristön linjaus). Tässä tutustumme näistä kahteen jättäen vanhuusohjelman syrjään lukijoiden ikäjakauman takia ja Valosta varjoon -ohjelman koska se on ensinnäkin kevyttä ja helppoa teksitä tutustua myös itsenäisesti ja toisekseen aikalailla pelkkää poliittista liirumlaarumia.

Työn ja oikeudenmukaisuuden puolesta 

- SDP:n talous- ja verolinjaus

 SDP:n talous- ja verolinjauksessa keskeisiksi asioiksi nostetaan valtiotalouden velkaantumisen pysäyttäminen, jota varten tarvittavat ylimääräiset kaksi miljardia euroa katetaan varallisuuteen ja pääomaan kohdistuvan verotuksen kiristämisellä sekä harmaan talouden entistä tarkempana kitkemisenä (1,5 miljardia euroa) ja menosäästöillä (n. 500 miljoonaa). Säästöt on tarkoitus kohdistaa erityisesti hallinnon päällekkäisyyksiin, elinkeinotukiin sekä varustelumenoihin. Työtä itseään ei ole tarkoitus verottaa sen enempää kuin nytkään, eikä arvonlisä- tai energiaverojakaan haluta nostaa koska ne paitsi veisivät eniten vähäosaisilta, myös koska niiden nostaminen saattaisi pahimmillaan aiheuttaa kustannusinflaation.* 

Lisää veroja halutaan kerätä myös pidentämällä keskimääräisen työuran pituutta ja pyrkimällä pienentämään syrjäytymisen riskiä jo heti varhaisesta vaiheesta lähtien. Työuran pituutta ei aiota kuitenkaan pidentää nostamalla eläkeikää, vaan varmistamalla, että yhä useampi ihminen todella jaksaisi jatkaa töissään 63 ikävuoteen saakka ja että yritykset yhä kasvavissa määrin todella palkkaisivat myös ikääntyvää väestöä nuorten suosimisen sijaan. Lisäksi pyrimyksenä on helpottaa työkyvyttömyyseläkkeelle joutuneiden mahdollisuuksia palata työelämään siinä määrin kuin se heille mahdollista on. "Eläkeiän alarajaa ei tule nostaa. Mekaaninen korotus ei tuo uusia työpaikkoja eikä
edesauta työssä viihtymistä eikä jaksamista. Nykyinen, hyviä tuloksia tuottava
järjestelmä on joustava ja kunnioittaa ihmisten omia valintoja." (Uuden työn manifestista, mutta sopii tähän väliin.)
Syrjäytymisen riskiä aiotaan pienentää ohjaamalla peruskoulutasolla lisää rahoitusta tukiopetukseen, oppilaitosten terveydenhoitoon ja mielenterveyspalveluihin(!), opinto-ohjaukseen sekä koulun ja kodin väliseen yhteistyöhön. Peruskoulun jälkeen oppilaita voitaisiin saada pysymään kouluissa pitempään työpajatoiminnalla ja oppilaalle räätälöidyllä ammatillisella koulutussuunnitelmalla. SDP myös väläyttää ohjelmassaan oppivelvollisuuden pidentämistä. "Koulutuksesta putoamista on vähennettävä oppivelvollisuutta laajentamalla sekä toisen asteen opintojen valinnanvapautta lisäämällä. Oppisopimuskoulutusta sekä
muita joustavia mahdollisuuksia suorittaa toisen asteen tutkinto on lisättävä" sekä
"nuorisotyöttömyydelle on asetettava nollatoleranssi. Jokaiselle alle 25-vuotiaalle ja vastavalmistuneelle voidaan taata työ-, koulutus- tai harjoittelupaikka." (u.t.m. molemmat)
Nuorten mielenterveyspalveluiden parantamisen lisäksi on demarien ohjelmassa vielä yksi kaikkia opiskelijoita riemastuttava seikka, nimittäin opintotuen korottaminen. Ohjelma sanoo: "Opintotuki tulee uudistaa siten, että se mahdollistaa täysipäiväisen opiskelun ja ta­voiteajassa valmistumisen. Toisen asteen opintotukijärjestelmä täytyy uudistaa siten, että opintotuki on riittävä ja oikeudenmukainen (ei riipu vanhempien tuloista) ja se kannustaa opintojen suorittamista loppuun. Opintotuki täytyy sitoa indeksiin." 

Ja puhutaanhan siellä paljon muustakin, mutta sen te voitte lukea itse.

*Kustannusinflaatio on rahan arvon heikkenemistä, johon on syynä raaka-aineiden kallistuminen. Nousseiden kulujen takia yhtiöiden on pakko korottaa tuottamiensa hyödykkeiden ja palveluiden hintoja, mikä samalla nostaa palkankorotuspaineita sillä muussa tapauksessa kallistunut eläminen söisi ihmisten elintasoa. Ja kun palkkoja nostetaan, on myös valmistettavien tuotteiden hintoja pakko nostaa, mikä johtaa kierteeseen.

Uuden työ manifesti

SDP:n työllisyys- ja työelämälinjaus

Uuden työn manifesti pyörii pitkälti samojen aiheiden kanssa kuin puolueen talous- ja verolinjaus, sillä onhan työ suuri osa taloutta. (Tästä syystä siirsin osan uuden työn manifestista käsiteltäväksi ylempänä.) Ylväiden, suoraan sanottuna jopa hieman pöykeilevien sanojen joukossa maalataan lukijoiden silmien eteen kuvaa talouden kansainvälisestä tilanteesta ja sen vaikutuksesta suomeen - aivan erityisesti moititaan maamme politiikkaa 90-luvun laman aikaan, jolloin koko hyvinvointivaltio ajettiin käytännössä alas. SDP:n on hyvä puhua, sillä puolue istui oppositiossa kriittisien vuosien yli, mutta yksi asia täytyy kuitenkin muistaa: puolueen noustessa takaisin hallitukseen 1995 menoja karsiva tiukka talouspolitiikka ei suinkaan loppunut vaan jatkui entisellään. Tämä jää kummasti ohjelmassa mainitsematta. 

Menokurista ja verokorotuksista mainittiinkin jo edellisessä, mutta jotain uutta tämäkin manifesti tarjoaa, nimittäin SDP:n mielipiteen taloutemme tulevaisuudesta. Puolue sanoo palvelualasta, joka on maamme suurin työllistäjä: "Hyvinvointipalveluiden merkitys kasvulle ja työllisyydelle sekä yhteiskunnalliselle oikeudenmukaisuudelle on suuri. Kattavat ja laadukkaat terveyspalvelut, hyvä sosiaaliturva, laadukas koulutus sekä julkinen vastuu hyvinvoinnista luovat edellytykset kestävälle taloudelliselle kasvulle. Kunnat ovat myös merkittävä työllistäjä. Kuntien omassa toiminnassa on entistä enemmän kannustettava innovaatioihin ja parempien toimintatapojen kehittämiseen" ja teollisuudesta ja viennistä, jolla palvelualojen työpaikat kustannetaan: "Tuorein talouskriisi osoitti, että olemme liian riippuvaisia yksittäisistä toimialoista ja
niiden kilpailukyvystä. Tarvitsemme lisäksi uusia kasvun vetureita olemassa olevien
vientivahvuuksiemme lisäksi. Suomalaista elinkeinorakennetta on monipuolistettava
ja kasvatettava erityisesti palvelusektoria. Palvelut, korkea teknologia ja luovat alat
tarjoavat merkittäviä kasvumahdollisuuksia." "Suomen talous on vahvasti riippuvainen viennistä. Kasvun kannalta ratkaisevaa on Suomen perinteisten vientimaiden talouskehitys sekä, miten hyvin valloitetaan uusia markkina-alueita. Tarvitaan aktiivista ja strategista vienninedistämispolitiikkaa. Suomen on onnistuttava lisäämään vientiään kasvaviin talouksiin erityisesti Kaukoidässä. Myös lähialueiden, kuten Venäjän, tarjoamat mahdollisuudet on hyödynnettävä täysimääräisesti."
Sekä viimeiseksi kiistellystä aiheesta, eli valtion omistamista yrityksistä ja osakkeista:  Valtion omistajapolitiikan on oltava pitkäjänteistä, yhteiskuntavastuullista ja tähdättävä työllisyyden sekä omaisuuden
arvon kasvattamiseen. Valtion on harjoitettava aktiivista omistajaohjausta ja esimerkillistä henkilöstöpolitiikkaa." (Huomatkaa sosiaalidemokratialle tyypillinen, kapitalistissosialistinen asenne, eli yleisesti yhtiöiden tulee pysyä yksityisissä käsissä, mutta valtiolla on velvollisuus myös ottaa osaa talouteensa tiettyjen yritysten kohdalla - energia, suuret joukkoliikenteet jne.)

Lyhyesti molemmista tiivistettynä SDP siis ajaa:
- Valtion velkaantumisen pysäyttämistä veroja korottamalla ja menoja karsimalla. Veroista tarkoitus on korottaa pääomaveroa, joka tällä hetkellä on kaikille yhtänäinen ja huomattavan paljon tuloveroa pienempi. (Mikä on johtanut verojen kiertämiseen.)
- Opintotuen korottamista ja sitomista indeksiin, nollatoleranssia nuorisotyöttömyydelle sekä parempaa rahoitusta syrjäytymisen estämiseen.
- Työurien pidentämistä varmistamalla, että jokaisella on mahdollisuus työskennellä niin kauan kuin vain edes jonkinlainen kyky siihen on ja lisäämällä terveydenhuollon varoja.
- Viennin kehittämistä ja valtion aktiivista toimintaa taloudessa.

Ja vastustaa:
- Arvonlisä- ja energiaveron korotuksia.
- Eläkeiän nostamista
- Suomen nopeaa liittymistä NATO:oon (Lipponen kannattaa.)

Miksi äänestäisin :
- SDP on poliittisesti kokenut puolue, joka on todella toteuttanut lupauksiaan historiassa ja ollut mukana rakentamassa Suomea
-  Puolue on pienituloisten, kuten opiskelijoiden asialla mutta näkee kuitenkin valtiotalouden realistisen maksukyvyn
-  Asetti 2010 puolukokouksessaan tavoitteeksi sukupuolineutraalin avioliiton toteutumisen
-  Ehdokkaina on sekä vanhempaa ikäpolvea että nuoria ehdokkaita

Hyödyllisiä linkkejä:
SDP.fi
Politiikan aakkoset - SDP:n lyhyitä kannanottoja yleismpiin poliittisiin kysymyksiin
Talous- ja verolinjaus
Työ- ja työelämälinjaus
Vanhuuspoliittinen linjaus
Valosta varjoon -tulevaisuusohjelma
Jutta Urpilaisen koti-/vaalisivu
 Erkki Tuomiojan/Mazen idolin vaalisivu
Urpilainen laulamassa Tarja Halosen vaalikampanjassa (Ihan vain ettei tämä liian vakavaksi menisi.)

Lähteinä SDP:n kotisivut, valtiovarainministeriön sivut (http://www.vm.fi/vm/fi/01_etusivu/), Uusisuomi-lehti (http://www.uusisuomi.fi/) sekä Forum -oppikirjasarjan Suomen historia,Yhteiskuntaoppi sekä  Taloustieto. 

"Miksi hitossa äänestäisin kommunisteja - part one"

Kuten monet tietänevät, eduskuntavaaleihin on enää reilu kuukausi (32 vuorokautta, kiitos sdp:n vaalisivujen laskurin) aikaa. Tässä vaiheessa monilla meistä on jo se suosikkiehdokas valittuna, mutta varmasti monet vielä pähkäilevät, ketä äänestäisivät ja mistä puolueesta.

Luonnollisestikaan Akribia ei ole oikea paikka tuon päätöksen tekemiseksi, mutta näin vaalien alla tämäkin blogi ottaa osaa vaalikuumeeseen pienellä teemasarjalla, joka esittelee eduskuntavaalit, suurimmat ehdolla olevat puolueet ja heidän vaaliteemansa. Lisäksi todennäköisesti tullaan myös katsomaan hieman historiaankin päin muistelemalla, mitä mikäkin puolue on hallitus- ja oppositiokausinaan todella tehnyt. Pyrkimyksenä on pitää juttusarja niin objektiivisena kuin vain mahdollista on, mutta tietenkään tällainen kylmä objektiivisuus ei ole koskaan mahdollista. Siksi kannattaakin lukea vähintään kolmea-neljää lähdettä ennen kuin mielipiteen puolueista muodostaa.Mutta sen pitemmittä puheitta esittelen teille sarjan ensimmäisen osan:

Miksi hitossa äänestäisin - part one

- Eduskunta ja eduskuntavaalit -edition

Suomi on virallisesti suvereeni parlamentaristinen, eduskuntajohtoinen, valtio, jossa samalla tiettyyn pisteeseen asti toteutuu Montesquieun vallan kolmijako-oppi. Parlamentarismi tarkoittaa paitsi pääministerijohtoisuutta (mistä syystä Yhdysvaltoja ei voida pitää parlamentaristisena valtiona vaan presidentialistisena, koska maata johtaa presidentti), myös sitä että hallituksen tulee nauttia eduskunnan luottamusta. Näin ollen hallituksen suvereenius periaatteessa "kärsii", eikä Montesquieun ajatus täysin erillisistä ja toisistaan riippumattomista tuomiovaltaa, toimeenpanovaltaa ja lainsäätövaltaa käyttävistä elimistä toimi.  (Mikä kuitenkin on demokratian kannalta itse asiassa parempi.)

Mitä eduskunta sitten tekee?  Ensimmäiseksi eduskuntavaalien jälkeen eduskunnassa laitetaan vireille hallitusneuvottelut, jotka yleensä käynnistää vaaleissa suurimmaksi puolueeksi nousseen puolueen puheenjohtaja. Kun hallitusmuoto (enemmistöhallitus, virkamieshallitus, vähemmistöhallitus, yhteishallitus jne.) on päätetty ja pääministeriehdokas valittu, eduskunta äänestää ensimmäisen kerran tulevan hallituksen luottamuksesta "valitsemalla" uuden pääministerin, jonka presidentti sitten nimittää virkaansa. Käytännössä uudeksi pääministeriksi nousee vaalit voittaneen puolueen puheenjohtaja tai joku mahdollisesti muu puolueen merkittävä jäsen. Noista hallitusmuodoista sen verran, että Suomessa hallitukset ovat nykyään enemmistöhallituksia, sillä se on kaikkein toimivin ja tehokkain hallitusmuoto. Enemmistöhallitus muodostuu kun hallituspuolueet muodostavat yli 50 prosentin enemmistön eduskunnassa, näin ollen hallitus pystyy myös ajamaan läpi kaikki yksinkertaista enemmistöä vaativat lakipäätökset. Vähemmistöhallituksen, jonka kokoonpanon jokainen varmasti arvaakin, lakiasetukset on opposition helpompi kumota ja yhteishallituksessa, jollaisia Suomessa istui talvi- ja jatkosodan aikana ja joissa siis ovat mukana kaikki eduskuntapuolueet, on vaikeaa päätyä muihin kuin pieniin kompromissiratkaisuihin. (Kuvitelkaas nyt kokoomus ja vasemmistoliitto sorvaamassa esim. verouudistusta...)
Suomessa enemmistöhallitukset muodostuvat käytännössä kahdesta suuremmasta puolueesta (tässä tapauksessa suurilla puolueilla tarkoitetaan kokoomusta, keskustaa ja sdp:tä, joista kaksi istuu aina hallituksessa ja yksi oppositiossa) jotka ottavat mukaan yhden tai kaksi pienempää puoluetta. (Vasemmistoliitto, rkp, kd, vihreät jne., joista rkp on perinteisesti ollut hyvin suosittu mukautuvuutensa vuoksi.)

Pääministerin nimittämisen lisäksi eduskunnalla on myös huomattavan paljon tärkeämpiä tehtäviä. Se toimii maan ylimpänä valtioelimenä (muita valtioelimiä tasavallan presidentti ja hallitus) ja hoitaa sekä yleisiä tehtäviä että erityistehtäviä, jotka on molemmat määritelty laissa. Erityistehtävät ovat näistä paljon tunnetumpia, ja niihin kuuluu lainsäädäntövallan käyttö, eli joko kansanedustajien tai hallituksen toimesta aloitettujen lakiehdotusten hyväksyminen/hylkääminen, valtiotaloudesta päättäminen (budjettiriihen tuotoksesta äänestäminen joulukuussa ja erilaiset veroihin liittyvät lait ja valtiolainat), hallituksen toiminnan valvominen (välikysymyksin) ja EU-asioiden ja ulkopolitiikan hoitamiseen osallistuminen. (Esim. annetaan jollekin ministerille valtuus neuvotella Suomen valtion puolesta jostain asiasta EU:n ministerikokouksessa.)
Yleisiin tehtäviin kuuluu kansan äänitorvena oleminen poliittisin kannanotoin ja täysistunnossa puhuen, poliittisten johtajien kouluttaminen ja toimivan hallituksen ylläpitäminen. (Epäluottamuslauseen antaminen mikäli hallitus ei toimi suvereenisti valtion ja kansalaisten etujen ylläpitämiseksi ja muu sellainen toiminta, jolla voidaan varmistaa etevien ja hallituskelposten kansalaisten synty, kouluttaminen ja hallitukseen nostaminen.)

Tällaisia asioita hoitaa eduskunta. Miten se nämä asiat hoitaa, on myös todella mielenkiintoinen asia - siitä te vain saatte kysyä joltain muulta tai lukea vaikka etälukiosta, sillä sen selittämiseen kuluisi ihan hirvittävästi aikaa, eikä se loppujen lopuksi ja mielenkiintoisuudestaan huolimatta ole niin tärkeää eduskuntavaaleja ajatellen.

Mutta eduskuntavaaleista itsestään. Eduskuntaan valitaan joka neljäs vuosi järjestettävällä suoralla kansanvaalilla 200 kansanedustajaa. Äänestää saavat kaikki 18-vuotiaat ja sitä vanhemmat maan kansalaiset, elleivät he ole äänioikeuttaan menettäneet. (Myös kehitysvammaisilla kansalaisilla on oikeus äänestää, vaikka heille olisikin määrätty holhooja. Sen sijaan ehdokkaaksi holhouksenalainen ei voi ryhtyä.) Maa on jaettu viiteentoista vaalipiiriin, joista Ahvenanmaan vaalipiiristä valitaan yksi ehdokas ja muista määrä, joka on suhteutettu alueella asuvien kansalaisten määrään. Muodoltaan vaalit ovat avoimet listavaalit, joissa käytetään hyväksi D'honten laskutapaa. Tällaisissa vaaleissa puolue saa asettaa ehdolle ennalta sovitun määrän ehdokkaita, joista eniten ääniä saanut saa taakseen koko puolueen äänisaaliin, toiseksi tullut puolet siitä, kolmanneksi tullut kolmanneksen jne. Tämä muoto syrjii pieniä puolueita ja pakottaa nämä vaaliliittoihin isompien puolueiden kanssa, mutta toisaalta se on parempi kuin esimerkiksi jenkeissä käytössä oleva enemmistövaali, jossa vaalipiirit ovat pienemmät ja jokaisesta valitaan eniten ääniä saanut henkilö. Avoin listavaali popularisoi vaaleja verrattuna esimerkiksi Ruotsin puoliavoimeen listavaaliin, jossa puolue saa itse ennalta päättää, kuka ehdokkaista saa kaikki äänet, kuka puolet ja näin päin pois, sillä ihmiset mielummin äänestävät julkkiksia kuin harmaita taloustieteilijöitä. (Ruotsin puoliavoimessa listavaalissa eniten ääniä saanut ehdokas voi kuitenkin ohittaa puolueen valitseman "ykkösen" jos hän on saanut yli 8% puolueen äänistä.)  Toisaalta - kumpi on parempi; pieni popularisoituminen ja ehdoton demokratia vai suljettujen ovien takana päätetty "demokratia" ilman popularisoitumisen riskiä? Ja kyllähän noita fiksujakin julkkiksia varmasti on, vaikka ei sitä aina uskoisikaan.

Käytännössä avoin listavaali ja D'honten vaalimatematiikka vaikuttavat paitsi asettamalla puolueet eriarvoiseen asemaan kokonsa perusteella, myös tekemällä puolueen huolellisen valinnan ensiarvoisen tärkeäksi. Eduskuntavaaleissa äänestävä äänestää ensisijaisesti puoluetta, sitten vasta ehdokasta sillä puolueelle annettu ääni menee kaikille puolueen asettamille ehdokkaille.  Ja koska vaalit voittaneen puolueen puheenjohtajasta tulee lähes poikkeuksetta uuden hallituksen pääministeri ja parlamentaristisessa järjestelmässä valtaa käyttävä valtiopäämies, äänestää äänestäjä myös samalla pääministeriä.

Minä en tiedä, onko yllä oleva saanut ketään vakuuttuneeksi äänestämisen tärkeydestä vaiko vain tehnyt kaikki entistä hämmentyneemmiksi. Sillä olen kuitenkin pyrkinyt perustelemaan, miksi puolueiden tunteminen ja eduskuntavaaleissa äänestäminen on tärkeää. Vain äänestämällä voi vaikuttaa ja - kuten se hyvin kulunut sanonta jo menee - ellet äänestä, joku mummo vie äänesi ja antaa sen ties kenelle persulle.  Näin, seuraavassa postauksessa puhutaan joko SDP:stä, Kokoomuksesta, Keskustasta, Perussuomalaisista, Vihreistä, Vasemmistoliitosta, RKP:sta tai Kristillisdemokraateista. Myös Suomen kommunistisesta puolueesta tai Piraattipuolueesta voidaan puhua, jos joku sitä toivoo.

Aiotteko äänestää eduskuntavaaleissa? Onko ehdokas jo selvillä? Jos on, mitkä seikat saivat teidät valitsemaan hänet tai jos ei, mitä odottaisitte ehdokkaaltanne? Entä onko vielä jotain, jota joku haluaisi tietää eduskuntaan tai eduskuntavaaleihin liittyen?

Lähteinä käytetty:  www.vaalit.fi, http://www.uta.fi/~jukka.kultalahti/verkkoOpetus/, www.suomi.fi, www.valtioneuvosto.fi, www.vm.fi, http://www02.oph.fi/etalukio/yhteiskuntaoppi/yhteiskunta/index.html, http://www.aanioikeus.fi/artikkelit/rahikainen.htm, http://www.stat.fi/til/evaa/kas.html, www.norden.org sekä Yhteiskuntaopin Forum-kirjasarjaa. Kiitos!

Tilanteesta täällä ja vähän sielläkin

Tänään tunsin itseni lähinnä hölmöksi istuessani mediakurssin luokassa neljäkymmentä minuuttia vain jälkeen päin kuullakseni tunnin olleen peruttu. Aluksi vain kulutin aikaani koneella, mitäpä muutakaan koskaan tekisin, mutta sen jälkeen - yritettyäni ensin saada aikaan jotain mielenkiintoista julkaistavaa - kirjoitin muutaman runon aikani kuluksi. Eihän niistä hyviä tullut, minä en runoilija ole, mutta oli mukava saada jotain luovaa aikaan pitkästä aikaa. Novellienkin kirjoittaminen on ollut tauolla jo jonkin aikaa, en ole pitkään aikaan saanut kunnollista juonta aikaiseksi. (Ikuisuusnovelliani Waisting the Dawn olen kirjoittanut uusiksi jonkin verran, mutta sekin on lähinnä mekaanista sanojen pyörittelyä ja kieliopin tarkistamista, eli ei siis mitään uutta.)

Uutisia seuraillessa vaikuttaa pahasti siltä, että asiat ovat poissa tolaltaan ehkä lopullisestikin - jos ne nyt aluksikaan millään tolallaan ovat olleet. Lehdet uutisoivat eilen laajasti Pakistanin uskonnollisten vähemmistöjen ministerin murhasta. Vuoden toinen uhri, 42-vuotias Shahbaz Bhatti, kuoli luotisateeseen lävistäessä hänen autonsa eilen, 2. maaliskuuta 2011. Pyynnöistä huolimatta ministeri ei ollut saanut luodinkestävää autoa, mutta sen sijaan hänelle oltiin toistuvasti tarjottu henkivartijoita, joista hän oli kuitenkin kieltäytynyt. (Tammikuussa kuolleen Salman Taseerin ampui hänen oma henkivartijansa.) Syynä sekä Bhattin että Taseerin kuolemaan olivat heidän kritiikkiä sisältävät kommenttinsa Pakistanin jumalanpilkkalaista, joka mm. mahdollistaa Allahia ja hänen profeettaansa Muhammadia (saas) arvostelleiden/halventaneiden henkilöiden tuomitsemisen kuolemaan. Tasa-arvoisuuden nimissä on kuitenkin mainittava, ettei laki suojele ainoastaan islama, vaan muiden uskontojen häpäisemisestä on myös mahdollista saada tuomioita aina kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen saakka. (www.dailymail.co.uk)

Tällainen teko on luonnollisesti täysin sananvapauden vastainen, sekä siis laki että Talibanien suorittama murha, mutta ne ovat vain pisara meressä Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan ongelmista puhuttaessa. Vaikuttaa suuresti siltä, että siellä on nyt tapahtumassa se, mikä tapahtui Itä-Euroopassa vain parikymmentä vuotta sitten kommunismin lähtiessä purkautumaan. Pitää toivoa syvästi, että näiden valtioiden olisi mahdollista päästä vähintäänkin Itä-Euroopan valtioiden nykytilanteeseen - ainoastaan pienemmin sisällissodin, sillä niitä Afrikassa on ollut jo riittämiin.  

Salam ja shalom, eli rauhaa!

Viikonloppu oli täynnä hitaan haikeita päiviä. Ulkona oli lähestulkoon suojasää ja koiraa jälleen viikon tauon jälkeen ulkoiluttaessani kuuntelin Alice Cooperin Every Woman has a Name -kappaletta ja Bon Jovin tuotantoa, taattua haikeilumusiikkia.
Enkä mä edes tiennyt, miksi kaikki tuntui niin haikealta, ehkä mä vaan hetken ajan kaipasin maailmaan, joka ei ole minun.

Ja mä uskoisin, että aika monet tuntee niin. Varsinkin keväällä, kun hormonit nyt vaan tulee pintaan ja kaikilla on joku ja noh... mä olen puutteessa. Enkä mä oikeastaan ole edes katkera siitä, vaikka siltä se varmaan voi kuulostaakin,  lähinnä se vaan saa minut haikailemaan kirjoittajanlahjoista niin että voisin ainakin vangita paperille sen kaiken. Juuri-blogin pitäjä vangitsi tunteen melko hyvin Tässä on -runossaan kirjoittamalla: "Tässä on ikävän ja unelman ristisiitos/kaipaus sinne missä vain muut ovat olleet", vaikka tietenkään runoista ei koskaan saisi irrottaa vain yhtä pätkää ja jättää sitä kontekstitta. Otetaan Koraanista pätkä Tähden suuraa ja islam on yhtäkkiä polyteistinen uskonto, otetaan pätkä Roomalaiskijettä ja kaikilla konservatisteilla on mahdollisuus perustella homoseksuaalisuus jumalattomaksi - eikun, sitähän tapahtuukin jo.
Mutta ehkä tässä tilanteessa vaikutus ei ole sama.

Tuli muuten Tähden suurasta mieleen varoittaa teitä www.islamopas.net osoitteella liikkuvasta väärää tietoa ja suoranaista rasismia levittävästä ja ylläpitävästä sivustosta, jonka domainin omistaa - surullista kyllä - Fida International ry, helluntaiseurakuntien kansainvälinen lähetysjärjestö. Jos joku kokee halua tutustua oikeaan islamin uskoon, on osoite www.islamopas.com, ei net. Sivusto on lähinnä suoraan ruotsinkielisestä sivustosta tehty käännös, mutta kieli on kuitenkin laadukasta ja tietoa löytyy enemmän kuin omiin tarpeisiin. (Luonnollisesti tätäkään tietoa ei voida pitää sataprosenttisen mielipidevapaana, sillä jokainen kertoo omasta uskonnostaan vain sen parhaan puolen, mutta se nyt on asia johon täytyy vain sopeutua.)

As-Salamu Alaykum, vai miten se nyt ikinä kirjoitetaankaan.
Ja jos kristillisiä nyt ollaan, Laudetur Jesus Christus (meille suomen luterilaisille ja luterilaisessa vaikutuspiirissä kasvaneille kaiketi hieman tuntemattomampi, hyvin kristillinen tervehdys).
Jälkimmäiseen (ylistetty olkoon Jeesus Kristus) voi vastata "In saecula, Amen" (ikuisesti, amen) ja ensimmäiseen (rauha olkoon kanssasi) Wa Alaikum as-Salam (ja rauha olkoon myös sinun kanssasi, joskin käännös "kanssasi" lienee hyvin kristillinen sanavalinta.*)

*Oma käännös mikä oma käännös, joskin englanninkielisestä käännöksestä, ei suoraan arabiasta. (Englanninkielisestä käännöksestä muuten suuri kiitos http://www.islamic-dictionary.com)

Edelliseen viitaten

Unohtui 8. luukusta epähuomiossa mainita tekosyntien erilaisuus luterilaisessa ja katolisessa opissa. Luterilainen tai luterilaisessa maassa kasvanut voi kokea oudoksi katolisten tavan käydä ripittäytymässä enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Missään nimessä ei kuitenkaan pidä kuvitella katolisten olevan jotenkin pikkutarkempa ja rehellisempi suhteessaan Jumalaan, sillä jo katolisten käsitys synnistää poikkeaa niin paljon, ettei luterilaisten ja katolisten rippitottumuksia voi kunnolla verrata. Luterilaisuuteen on syntynyt tapa mieltää synneiksi vain "todelliset" rikkomukset kuten varastaminen, Jumalansa kieltäminen etc., kun taas katolilaisten syntikäsitys on paljon laajempi ja monipuolisempi, mikä näkyy jo jaossa kuolemansynteihin ja pienempiin, anteeksi annettaviin rikkomuksiin. Nämä pienemmät rikkomukset selitetään teologiassa "epäonnistuneiksi pyrkimyksiksi harjoittaa hyveitä", eli synniksi voi ripissä tunnustaa esimerkiksi kykenemättömyyden pitää huolta omasta hengellisestä ja ruumiillisesta hyvinvoinnistaan tai tavasta tukahduttaa lähimmäisten kasvua jne. Allekirjottaneesta tällaiset asiat kuulostavat kamalan maallisilta ja hengellisesti vähäpätöisiltä ensialkuun, mutta kun niitä ajattelee tarkemmin, alkaa tällainen katolinen syntikäsitys kuulostaa aivan yhtä järkevältä kuin luterilainenkin, ellei järkevämmältäkin. Nykyinen uskonnollisuus on ajautumassa kohti tilannetta, jossa ihmisillä on tarkasti määritellyt hengelliset tilanteet ja maalliset tilanteet, mutta tämäntyyppiset ajatukset pakottavat yhdistämään nämä minän kaksi erilaista puolta yhdeksi kokonaisuudeksi, joka ei ole yksin maallinen eikä henkinen vaan pelkästään inhimillinen. Vaan noh, jokainen tyylillään; katoliset omallaan ja me luterilaiset omallamme.

Joulukalenteri - 8. luukku

Kuten jotkut muistanevatkin, jäi edellisessä blogissani aloittama joulukalenteri varsin ikävästi kesken pienen henkisen aikalisän takia. Minä kuitenkin lupasin teille nämä puuttuvat luukut enemmän tai vähemmän myöhässä, ja koskapa olen aina silloin tällöin rehellinen ihminen, tässä ensimmäinen niistä nyt on:

14. helmikuuta on luonnollisesti ystävänpäivä. mutta viettäessäni tuota vuoden romanttisinta päivää kylmässä ja pimeässä (olen liian laiska noustakseni sytyttämään valot) huoneessa yksin istuen, en koe minkään sortin halua puhua kyseisen päivän historiasta. (Ei sillä, että sen historia mitenkään mielenkiintoinen edes olisi; päin vastoin kyseessä on vain jälleen yksi alkujaan pakanallinen juhla, joka on keskiajalla muutettu kristilliseksi pyhimyksen muistopäiväksi ja siitä myöhemmin Yhdysvalloissa muuttunut silkaksi kulutusjuhlaksi.)

Alunperin roomalaisen Juno-jumalattaren, joka oli ylijumala Jupiterin puoliso ja avioliiton, naiseuden ja äitiyden (sekä kesäkuun, kuten joku saattaa muistaa ensimmäisestä luukusta) suojelija, kunniaksi vietetyn juhlan sijaan tässä luukussa käsitellään kristillistä ikuisuusaihetta synti, sillä siitä sattuu olemaan ihan mielenkiintoinen kappale lukion uskonnon kolmannen kurssin oppikirjassa Theo - oikein väärin. (Minä en suostu myöntämään, että tätä postausta aloittaessani kävelin kirjahyllylle ja valkkasin ensimmäisen silmiin osuvan kirjan - ei, sen sijaan oikein valitsemalla valitsin kirjahyllystä sen vähiten teologiaan liittyvän teoksen ja säälittävää kyllä vaihtoehdoiksi rajautuivat tämä ja ruotsin kielioppi.) Ja ideana on nyt tutustua aiheeseen puhtaasti teologian ja etiikan näkökulmasta unohtaen katsoumuksellisen uskonnon.
Ensinnäkin täytyy ymmärtää maailmankuva. Kristinusko on perinyt juutalaisuudesta käsityksen hyvästä maailmasta, joskin siihen on sotkeutunut myöhemmin ajatus perisynnistä, joka puuttuu tyystin esimerkiksi islamilaisesta ihmiskäsityksestä. Maailma on varauksetta hyvä, sillä onhan se Jumalan luoma ja hyväksi toteama. Ongelma ei siis ole maailmassa tai ihmisen elämässä, kuten esimerkiski buddhalaisuudessa ajatellaan, vaan ongelmana on ihmisen kykenemättömyys elää ns. luonnonmukaista elämää; synnittömästi. Jos asia kuitenkin olisi puhtaasti näin, olisi se aivan liian helppo ymmärtää, siksipä mukaan sotketaan myös käsitys perisynnistä.
Perisynti liitetään syntiinlankeemukseen, ja usein sen sanotaankin kärjistetysti olevan syytä paratiisin omenasta, vaikka asia on lähinnä toisin päin; ihmiskunnan syntisyys ei johtunut syntiinlankeemuksesta vaan syntiinlankeemus johtui ihmiskunnan syntisyydestä. Tässä kohtaa allekirjoittanut pitää käsitystä perisynnistä äärettömän masentavana, mutta sillekin on olemassa omat syynsä: kuten jo aikaisemmin sanoin, islamista puuttuu tyystin käsitys perisynnistä. Sen mukaan ihminen on maailman tavoin ensisijaisesti täysin puhdas ja virheetön, ja vasta ihmisen omat valinnat vievät hänet kauemmas Jumalasta. Tämä vaikuttaa myös pelastusoppiin: kristinuskossa ihminen voi omilla teoillaan yrittää tulla pelastuksen arvoiseksi ja elää mahdollisimman synnitöntä elämää mutta loppupeleissä pelastus johtuu vain ja ainoastaan Jeesuksesta, kun taas muslimit voivat omilla teoillaan saavuttaa paratiisikelpoisuuden. (Joskin siihenki liittyy käsitys Jumalan armon merkityksestä.) Tämä on nyt mielipidekysymys eikä puhdasta teologiaa, mutta itse pitäisin edellistä syynä syntiinlankeemusopille. Islamilainen käsitys ihmisestä ja ihmisyydestä on positiivisempi, mutta se samalla laittaa suuremman taakan yksilön kannettavaksi, kun taas kristinuskossa ihminen voi lohduttautua ajatuksella "nokun se nyt vaan on niin". (Mikä on varmasti paitsi hyvin huojentavaa, myös äärettömän vaarallista sillä se kärjistettynä vie ihmiseltä vastuun toimia omana moraaliagenttinaan.)
Mutta onko ihminen sitten hyvä vai ei? Ensinnäkin tulee määritellä käsite hyvä. Jos sillä yksinkertaisuudessaan tarkoitetaan ihmisen moraalista tajua, on vastaus kyllä ja ei, ja näiden kahden sekoitus riippuu kokonaan kristillisestä suuntauksesta. Roomalaiskatolisen kirkon sisällä on kaksi näkemystä: nk. luonnollisen moraalilain käsitys, jossa moraali on kokonaan uskosta riippumaton ja autonominen osa ihmistä ja nk. uskon etiikka, jossa usko määrittelee moraalin eli uskova ihminen on periaatteessa moraalisempi olento kuin uskonnoton/"vääräuskoinen".
Ortodoksisen kirkon mukaan uskonnollinen ja hengellinen elämä muuttaa ihmisen kykyä toimia oikein ja tehdä oikeita valintoja. Ihmisellä on luonnollisesti edelleen moraalinen vastuu teoistaan, mutta usko muuttaa häntä "jumalallisemmaksi". Periaatteessa siis parannus ei lähde ensisijaisesti ihmisen teoista vaan hengellisen elämän muutoksesta.
Reformoidut kirkot, joidin luterilaisuus ei missään nimessä kuulu, uskovat useimmiten Kristuksen herruus -etiikkaan. Tässä etiikan suuntauksessa katsotaan ihmisillä olevan luonnollinen moraalitaju, joka kuitenkin on syntiinlankeemuksen takia turmeltunut. Jumalan löytäessään ihminen kuitenkin kykenee taas tulemaan osalliseksi oikeasta moraalista tai ainakin sen ilmoituksesta.
Luterilainen näkemys on lähempänä katolisten luonnollista moraalilakia, eli ihmisen kyky tehdä oikein ei ole sidoksissa kirkkoon tai uskoon. (Tässääkään tilanteessa ei voida sanoa ihmisen olevan puhtaasti hyvä, vaan syntiinlankeemuksen perintö näkyy ihmisen kyvyssä toimia oikein. Ihminen on kuitenkin itsenäisesti kykenevä tekemään oikeita ja hyviä päätöksiä, vaikka ne vaikeita ovatkin.)

Entä sitten ne pirun synnit itsessään, ei osana ihmisen hyvyyttä/pahuutta? Läntinen teologia kutsuu tällaisia syntejä tekosynneiksi, jotka kumpuavat perisynnin saastuttamasta maaperästä. Katolinen kirkko on tehnyt nämä synnit tunnetuimmiksi jakamalla ne kahteen laariin: kuolemansynteihin ja lievempiin, anteeksi annettaviin synteihin. Kuolemansynnit ovat vakavia rikkomuksia Jumalaa vastaan, jotka tehdään täysin tietoisesti ja vailla pakottavaa syytä. (Tappaminen on kuolemansynti, mutta oman maansa puolustaminen aseellisesti taas ei.) Moderni katolinen kirkko määrittelee nämä synnit "suoriksi rakkauden vastaisiksi teoiksi" ja niihin lukeutuvat mm. kymmentä käskyä rikkovat teot jne. Näitä syntejä ei seuraa välitön kuolema tai pelastuksen menettäminen, mutta ne vievät ihmistä kauemmas Jumalan armosta ja lopulta jotavat pelastuksen hylkäämiseen. Anteeksi annettavat synnit eivät itsessään ole vakavia rikkomuksia, mutta ne altistavat ihmisen suuremmille synneille.
Katolisessa kirkossa syntejä vastaan toimii rippi, joka on samalla yksi sakramenteista. Synnit tunnustetaan sillä ainoastaan niiden myöntäminen vapauttaa ihmisen taakasta. Kaikki ovat nähneet elokuvia, joissa katoliseen kirkkoon kuuluva ihminen tunnustaa syntinsä rippi-isälleen, papille, joka tunnustusten päätteeksi lukee synninpäästön (synninpäästöä ei kuitenkaan anna pappi, vaan se tulee suoraan Jumalalta - näin asia menee kaikissa kristillisissä kirkoissa) ja voi kehottaa tunnustajaa esim. rukoilemaan. Niin se toimii katolisessa kirkossa, mutta luterilainen synnintunnustus on hieman erilainen: on olemassa kaksi tapaa, yleinen ja yksityinen tunnustus, joista ensimmäinen luetaan esimerkiksi jumalanpalveluksessa jonkin yleisen kaavan sanoin (esmes hyvin runollinen "Herra, sinä olet valo mutta minä en ole katsonut Sinua, Sinä olet tie mutta minä en ole seurannut Sinua..." jne.). Yksityinen tunnustus taas tehdään omin sanoin joko papille tai jollekin toiselle kristitylle ja siihen kuuluu katoliseen tapaan syntien luetteleminen ja katuminen. Synninpäästön lukee ripin vastaanottanut osapuoli, jolla on ehdoton vaitiolovelvollisuus kuulemaansa kohtaan.(Pappisvirassa toimivan henkilön rippiin liittyvää vaitiolovelvollisuutta ei riko edes jo tapahtunut törkeä rikos - siis sellaisen josta voisi saada vähintään kuusi vuotta ehdotonta vankeutta -, joka rikkoo lääkärin vaitiolovelvollisuuden.Sen sijaan papilla on velvollisuus ilmoittaa viranomaisille suunnitteilla olevasta rikoksesta niin, ettei hän ilmoittaessaan millään tavoin, siis edes välillisesti, anna ilmi teon suunnittelun tunnustanutta.)

Eli tällaisesta asiasta on todella kyse. Se saattaa tässä vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta se johtuu vain minun kykenemättömyydestäni selittää asia koko monimutkaisessa kokonaisuudessaan. Kyseessä on kuitenkin enemmän kuin äärettömän mielenkiintoinen asia, jonka jo psykologinen merkitys ihmisille aiheuttaa minussa puhtaan wau-reaktion.  Lähteinä ovat toimineen mm. seuraavat teokset: Theo Oikein väärin (Otava 2007), Uusin Testamentti (Terho Pursiainen, Tammi 1969), Nykymaailman uskonnot (Parragon 2007), Aika puhua -aika vaieta (Kirkollishallinnon julkaisuja 2011), Mihin uskovat muslimit (Sardar Ziauddin, Otava 2009) ja varmasti myös yli puolentusinaa muuta teosta, joita en kuitenkaan ole käyttänyt suorina lähteinä.

Tiedättekö, minun olisi ollut niin paljon helpompaa kirjoittaa ystävänpäivän historiasta...

Ajatuksia

Alkuillasta istuin netissä lukemassa artikkeleita ihmisoikeuksista ja ihmisoikeusrikkomuksista, sillä - noh, ollaan nyt rehellisiä - mä olen jumalaton nörtti joka todella kuvittelee tuollaisten asioiden olevan mielenkiintoisia. Yksi ajatus johti toiseen, mikä on enemmän kuin luonnollista sillä pitkäjännitteisyys ei ole koskaan ollut suurempia hyveitäni toisin kuin impulsiivisuus. Esimerkiksi tätä tekstiä kirjoittaessani olen ottanut välissä pienen aikalisän ja lukenut muutaman luvun verran Terho Pursiaisen 60-luvun lopulla kirjoittamaa teosta Uusin testamentti, joka sai ajatukseni harhailemaan tuhannen kilometria minuutissa. Teologiaa, filosofiaa ja valtiotieteitä opiskellut Pursiainen on ehdoton nero, joka em. teoksessa kirjoittaa kuinka kirkon ja kristittyjen tulisi lakata tukeutumasta vanhoihin dogmeihin ja Raamatun sanaan absoluuttisena totena jos he aikovat palvella ihmisiä ja Herraansa tässä muuttuvassa maailmassa.
Pursiaista ei tule edellisen takia missään nimessä pitää dogmi- tai Raamattuvastaisena, sillä hän myöntää molempien arvon tietyin ehdoin. Raamatusta tulee esimerkiksi erottaa Jeesuksen todelliset teot ja sanat sinne myöhemmin lisätyistä, vailla totuuspohjaa olevista legendoista (neitseellinen sikiäminen jne.), ja dogmeja saa ja tulee kehittää mahdollistamaan uskonnollisen dialogin jatkuvuus, mutta niitä tulee kuitenkin kyetä tarkastelemaan kriittisesti aikaansa vasten ja tarvittaessa ne on myös voitava hylätä täysin, mikäli ne menettävät merkityksensä ja alkavat palvella enemmän itseään kuin ihmistä. (Vrt. onko ihminen sapattia varten vai sapatti ihmistä varten, Mark 2)
Dogmikritiikin voisi ajatella suunnatun erityisesti katoliselle kirkolle, joka Raamatun ohella tunnustaa ohjenuorakseen tradition*, perinteen, mutta näin ei kuitenkaan ole, sillä Pursiainen hyökkää nimenomaan meille tutun luterilasen papiston ja kirkon kimppuun. Raamatun paimen jätti 99 lammasta etsiäkseen ja tuodakseen takaisin yhden kadonneen, ja samalla tavalla kirkon tulisi yrittää tavoitella sen sanasta kylmäksi jääneitä sen sijaan, että se ensisijaisesti palvelisi Jeesuksen ja löytäneitä jäseniään. Nykykirkkoon tämän voi helposti heijastaa muistelemalla nyt jo laantunutta homokeskustelua ja kirkon siihen antamaa vastausta, rukoushetkeä, jota olen jo aikaisemmin kritisoinut epäonnistuneeksi yritykseksi taiteilla kahden puolueen välillä kumpaakaan miellyttämättä. Kirkon ei instituutiona olisi pitänyt missään tapauksessa kieltää vapaaehtoista siunausta sen nojalla, että kirkkoon on pesiytynyt sitä vastustavia tahoja jotka katsovat Raamatun Paavalin sanoilla** sen kieltävän, katsoa mikä nykymaailman silmin on oikein (ihmisoikeudet!) ja toimia sen pohjalta Jumalansa johdatusta kuitenkaan unohtamatta. (Rakkaus) Tietysti tässä esimerkissä on nähtävissä minun äärettömän homomyönteinen kantani, jota kaikki eivät ikävikseni edelleenkään jaa. Mun tarkoitukseni ei kuitenkaan missään tapauksessa ollut sanoa, että kirkon tulisi pakottaa palvelijansa siunaamaan homoliittoja vastoin omaatuntoaan ja Jumalansa ääntä, vaan että kirkon tulisi ottaa kokonaan uusi, radikaalimpi kanta, jonka tarkoituksena ei olisi miellyttää vaan toimia oikein, ja näin paremmin auttaa ihmisiä Jumalansa löytämään. Jeesus oli kuitenkin aikansa radikaali anarkisti, joka vastusti farisealasiten ja saddukealaisten paikalleen jämähtänyttä ja vanhoillista uskoa julistaessaan Jumalansa rakkauden kuuluvan kaikille, eikä tuota anarkiaa tulisi Jeesuksen sanan jatkajienkaan unohtaa.

* Esimerkiksi naispappeuskieltoa ei niinkään perustella ensimmäisellä Korinttilaiskirjeen kuin kuivahtaneella "kun näin nyt on aina tehty" -ajatuksella.
** Kieltoa ei perustella ainoastaan Paavalin sanoilla Roomalaiskirjeessä vaan myös Moosesten kirjoen kielloilla ja Jeesuksen sanoilla avioliitosta.

Mun ei ollut alunperin tarkoitus kirjoittaa Terho Pursiaisesta ja hänen kirjastaan, vaan ovista jotka olen elämäni aikana takaani sulkenut. Mutta noh, siitä sitten joku toinen kerta.

Hei, minä en ole matemaatikko

Tulipas tehtyä matematiikan koe, tarkemmin lyhyen matematiikan toisen kurssin koe. Vielä adverbillä täydentäen: tulipas juuri tehtyä lyhyen matematiikan toisen kurssin koe huonosti. Äärettömän huvittavaksi asian tekee se, että eillinen yhteiskuntaopin koe meni aivan mielettömän hyvin, mikä ei todellakaan ollut odotettavissa sillä oli lähinnä pihalla koko kurssin ajan. (Kirjan sain hankittua vasta viimeisen tunnin jälkeen, enkä edes avannut sitä vasta kuin koeaamuna.) Matikassa mä kuitenkin taas tein läksyni säännöllisesti ja ainakin kuvittelin osaavani ihan kaiken osattavaksi tarkoitetun. Vaan noh, jotkut meistä eivät ole matemaatikkoja vaan lähinnä säälittäviä yhteiskuntaopikkoja*. ;)


* Mikä taitaa olla kaikkea muuta paitsi oikea sana...

Pala ikuisuusnovellia

Kun ottaa huomioon ainoastaan yhteiskunnan hyväksymät tosiseikat, ei meitä kai koskaan ollutkaan. Buddhalaiset siitä puhuvat, kuinka kaikki on vain ihmismielen halujen luomaa hallusinaatiota. Nirvana alkaa kun lakkaa haluamasta - paitsi Cobainin kohdalla; hänen Nirvanansa päättyi hetkeen jona halu katosi.

Saivartelijat eivät ole koskaan päässeet pitkälle elämässään.

Menneisyys ja nykyisyys samassa paketissa

Uaah, laiska olo näin suoraan sanottuna. On koeviikko ja minulla välipäivä, joten heräsin yhdeltätoista ja olen siitä lähtien vain loikoillut vuoteellani ja - noh, ollut tekemättä mitään sen kummallisempaa. Illemmalla on varmasti pakko opiskella hieman, mutta juuri nyt taidan vain jatkaa mitään tekemättömyyttäni sillä niin nautinnollista se on.

Pitkään nukkuminen aiheuttaa minulle yleensä levottomia unia, mikä on samanaikaisesti äärettömän hauskaa ja todella epämiellyttävää, sillä osa unista on eroottisia seksiunia, osa fantasiamaisia seikkailuja ja osa puhtaita painajaisia. Pari yötä sitten näin unen jossa olin lähtenyt Egyptiin vaihto-oppilaaksi ja joutunut suuriin ongelmiin vallankumouksen tähden, sillä typeryyksissäni olin antanut kristillisyyteni ilmi muutamille äärimuslimeille ja joutunut pakenemaan henkeni edestä. Jostain kummallisesta syystä piileskelin lumen täyttämässä metsässä, mutta vielä kummallisempi oli se tosiseikka, että olin Harry Potter. Eikä muuten ollut edes ensimmäinen kerta tuota laatua.
Tämänaamuinen uneni ei kuitenkaan sisältänyt maagista muodonmuutosta teini-ikäiseksi velhoksi tai lumisia metsiä Egyptissä, vaan ihan liikaa tuttuja asioita. Wordpressissä saatoin mainita kerran ja ehkä toisenkin muuttaneeni ja vaihtaneeni koulua tässä pari kuukautta takaperin, ja minut foorumeilta tuntevat ihmiset tietänevät syynkin tähän äkkinäiseen elämänmuutokseen. Kun ensimmäinen jaksoni alkaa olla ohitse, näin unen jossa kaikki loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin ja olin pakotettu palaaman vanhaan elämääni ja alistumaan kaikkeen siihen mihin olin ennenkin alistunut. Nyt, mä tiedän etteivät toisten unet ole koskaan mielenkiintoista luettavaa (elleivät ne sitten sisällä hardcore-pornoa mutta siitä lisää joskus myöhemmin) mutta mä kuitenkin halusin jakaa tuon uneni teeman jotta te ymmärtäisitte paremmin. Välillä tuntuu, että mun elämäni on tavallaan jakautunut kolmeen osaan: menneisyyteen, jonka paluuta mä edelleen pelkään vaikka tiedänkin mahdollisuuden siihen olevan olematon; tulevaisuuteen, johon mä en vielä osaa oikein suhtautua; ja nykyisyyteen joka on jotain katkeran suloista kaipuun ja onnellisuuden välillä. Toisaalta mä olen niin onnellinen kun vihdoin saan elää omaa elämääni mutta toisaalta mä myös kaipaan niitä muutamia hyviä asioita mun vanhassa elämässäni, tiedättehän, ystäviä, koulua jne.

Mun eräs ystäväni on tulossa tänään käymään, ja mä toivon että kaikki tulee menemään parhain päin.

Uusi alku ja seksismiä parhaimmillaan

Siinä ne nyt ovat, kaikki säästämisen arvoiset tekstini. Läheskään kaikki niistä eivät ole wordpressin Akribiasta, sillä kyseisen blogin tekstit olivat lähinnä äärettömän tasottomia, vaan suuri osa on vielä vanhemmasta blogistani, Moraalittomista, jonka pitämisen aloitin kaksi vuotta sitten helmikuussa 2009. (Siitä muuten on lähestulkoon päivälleen kaksi vuotta, niin se aika rientää.)

Tämä postaus on ylimääräinen ja oikeastaan aiheeton, sillä halusin vain juhlistaa urakkaani (johon varasin pari viikkoa ja jonka sain valmiiksi parissa tunnissa) kirjoittamalla täysin uuden postauksen. Löytääkseni jotain kirjoitettavaa, päätin vierailla Iltalehden sivuilla, paikassa josta olen eniten etsinyt innoitusta päivityksiä tehdessäni. Ja miksipä en olisi, sillä tälläkin kertaa löysin aiheen heti parin klikkauksen jälkeen:

Deuche pankin pääjohtaja Josef Ackermann on pahoitellut sitä, ettei hänen pankkinsa johtoryhmässä työskentele ainuttakaan naista, ja toivonut että vielä jonain päivänä siitä (johtoryhmästä siis) tulisi nätimpi ja värikkäämpi. Tästä ei luonnollisestikaan olla pidetty, sillä lausunto on seksismiä, tuota poliitikkojen ja pohattojen painajaisunta parhaimmillaan. Naisen ulkonäköä ei saa kommentoida missään tilanteessa puoleen tai toiseen, vaikka satiirinen huumoriohjelma Uutisvuoto väittääkin silmien kehumisen olevan aina turvallinen valinta, sillä se kertoo kuinka epätasa-arvoisessa maailmassa me yhä elämme.

Tämä on luonnollisestikin täysin naurettavaa. Minä olen seksistinen ihminen ja rakastan tehdä epäsopivia huomautuksia miespuolisten julkimoiden ja poliitikkojen ulkonäöstä. Se on äärettömän hauskaa, enkä minä suoraan sanottuna osaa kuvitella loukkaavani esimerkiksi Vladimir Putinia kuvaillessani hänen persettään pantavan näköiseksi* tai mainitessani Sauli Niinistön olevan kaikkien aikojen seksikkäin miespoliitikko. Ne ovat vain kommentteja kommenttien joukossa, onhan Matti Vanhanenkin julkisesti valittu kerran jos toisenkin Suomen seksikkäimmäksi poliitikoksi. (Mielestäni täysin väärin perustein sillä Niinistö on edelleen paremman näköinen, muttah...) Ketään ei kiinnosta loukkaantua näistä kommenteista, sillä tässä maailmassa riehuu epätasa-arvoisuuden lisäksi yksi sitäkin pahempi peikko: kaksimoraalisuus, ja siihen sortuu yksi jos toinenkin arvostellessaan ihmistä, joka keksi niinkin hauskan nimityksen kuin kokovartaloministeri.

*Venäjän mafialle tiedoksi, että olen juuri muuttamassa joten Oulussa sijaitsevaan osoitteeseen suunnistaminen niiden ketjujen ja polttopullojen kanssa on melkoista ajanhukkaa.

Tehdäkseni kauhistelustani oikeutetumman, aion nyt julkisesti laukoa seksistisiä kommentteja kuudesta suomalaisesta poliitikosta, julkisesta henkilöstä tai muusta päättävän portaan jäsenestä - kolmesta miehestä ja kolmesta naisesta. Olkaas hyvä:

1. Suosikkini Matti Repo, Tampereen hiippakunnan piispa. Arvoisan herra piispan mielipiteet ovat kivikaudelta, ja sillä ulkonäöllä varustetun ihmisen tulisi ymmärtää jättää virkansa ja ryhtyä Dresmannin alusvaatemalliksi. Saisi Päivi Räsänenkin vähän silmänruokaa.

2. Mistä tulikin mieleeni, että Päivi Räsäsen tasoisen suutelijan (Suuteli aviomiestään Linnan juhlien jatkoilla! Hot!) tulisi ehdottomasti siirtyä tekemään kristillistä pornoa. Saaduilla rahoilla voitaisiin rahoittaa kristillisdemokraattien mitä ilmeisimmin Raptorin biisistä lainattu Koti, uskonto ja isänmaa -vaalikamppanja.

3. Erkki Tuomioja on ehdottomasti maan älykkäimpiä poliitikkoja ja minä kunnioitan häntä suuresti. Hänen vaalisivujaan selaillessaan (http://erkkituomioja.org/) huomiio kuitenkin kiinnittyy kehnoon photoshoppaukseen: ehkä mies voisi harjoitella taitoa (ja samalla hankkia kivaa boostia vaalikamppanjaa ajatellen) 'shoppaamalla itsellensä adoniksen vartalon.

4. Hieman kaukaisemman vaalikamppailun alle on jo jäänyt tasavallan presidentti Tarja Halonen, jonka presidenttiyden parasta ennen -päivämäärä ylittyy vuonna 2012. Entinen setan puheenjohtaja voisi ottaa mallia Ruotsin kuningattaresta ja käydä vaihtamassa ainakin muutamia vartalonosiaan hieman tuoreempiin. Rintojen suurennus tupla d -kokoon ei välttämättä pidentäisi presidentinuraa Kekkosen hallintokauden mittaiseksi, mutta se voisi lisätä seuraavien Linnan juhlien katsojamäärää tuntuvasti.

5. Palatkaamme vielä hetkeksi Repoihin, sillä toivoisin Isä Mitronakin tunnetun Mitro Revon, tuon Euroopan parlamentin jäsenenen, vetäytyvän seuraavista europarlamenttivaaleista ja ryhtyvän takaisin papin hommiin. Kyseiseen ammattiin kuuluva kaapu nimittäin näytti ihan hemmetin hyvältä arvon herran päällä.

6. Viimeisenä ja ehdottomasti vähäisimpänä on Akribia-blogia ylläpitävä Mazelike, joka saisi jättää tällaiset naurettavat kirjoittelut vähemmälle ja etsiä miehen. Voisi sekin nainen vihdoin oppia, että pöydän reunan yli kumartumiseen ei välttämättä tarvita syyksi toiselle puolelle vierinyttä esinettä.

Vanha: Perjantai (ihan vaan mainoksena)

Tiedätkö sä kun joskus on vaan mahdotonta unohtaa tiettyjä juttuja elämässä? Ekaa isoo polkupyörää, sitä hiton maalia, jonka sä teet koulujen välisissä ihan vikoilla minuuteilla, ekoja kännejä ja sitä tosi kömpelöä suudelmaa puistossa, johon ne kännit johti ja joka hävetti ihan hitosti seuraavana aamuna. Ne on sellasia hetkiä, joita voi myöhemmin selata kuva kerrallaan eteen ja taakse niin kuin jotain vanhaa kaitafilmiä koulun elokuvakerhossa, johon mentiin sen yhden ylimääräisen kurssimerkinnän takia. Mulla nimittäin oli tänään sellainen hetki. Se tapahtui ihan hetki sitten – just tässä, missä me nyt ollaan... Vaikka saattaa siitä kyllä olla jo vuosia. Mistä mä sen tiedän, kun eihän millään ole tässä vaiheessa enää pirunkaan merkitystä. Hitto, kun tässä vaiheessa millään ei oikeen oo enää mitään väliä.

Mutta mä voin kertoo sulle mitä tapahtui, jos sulla on hetki aikaa. Siinä ei mene kauaa, sillä mä en ole koskaan ollut mikään tarinoitsija, niinku mun opekin sanoi. Mutta samalla se kyllä sanoi, että musta on sitten johonkin muuhun isompaan. Että ehkä tää sitten oli sen suurempi juttuni, kuuntele jos sattuu kiinnostamaan.

Sanotaan, että se tapahtui Perjantaina. Perjantaina isolla P:llä – just sellaisen mahtavana päivänä, joita mahtuu ehkä kaks tai kolme vuoteen. Tiedäthän, Perjantai just koulun loppumisen jälkeen, Perjantai tyhjässä talossa porukoiden ollessa maalla ja sitten se kaikista paras: Perjantai, jolloin yksi sun kaveriporukasta vihdoin täyttää kahdeksantoista. Ne on just sellaisia päiviä, joina ei voi kuin olla nuori ja bilettää niin sanotusti perseet olalla. Naamalla paistaa koko ajan sellainen hiton naurettava virne, josta sietäis jo saada turpaansa, ja kaikki on samaan aikaan ihan mahtavaa ja vähän haikeeta. Silleen kun yksi osa susta ja sun elämästäsi on ohi, ja sun täytyy tarttua niihin jäljellä oleviin palasiin kynsin ja hampain, sillä kohta nekin on ohi eikä susta oo jäljellä enää mitään. Kato, sitten sä oot aikuinen, eikä mikään oo enää mitään – vilkaise vaikka sun porukoitas niin näet mun olevan oikeassa. Vanhemmat, opettajat ja kaikki ne idiootit, jotka tuli aina koululle saarnaamaan raittiudesta ja liikennekasvatuksen tärkeydestä sun ja mun elämässä, ne on jo kaikki ihan finito. Ja jotkut meistäkin sortuu siihen ihan liian nopeasti.

Me oltiin silloin ihan täysillä, Mä, Rape ja Toni. Vaikka oikeesti Rapen nimi oli Roope ja me kutsuttiin sitä Rapeksi silleen englanniksi lausuttuna: Reip. Toni oli vaan Toni, kun ei sellaisesta nimestä mitään hyvää keksi, ja mä olin... No kutu vaikka Irwiniksi, kun meidän molempien etunimi oli kuitenkin sama. Oikee nimihän löyty lehdistä tossa vähän aikaa sitten, jos sä et sitä muuten keksi. Se oli isolla Iltalehden kannessa oikein asuinpaikkakunnan ja iänkin kaa. Mutta sinä iltana mä en ollut vielä lehdissä, vaan me vaan oltiin Mä, Rape ja Toni, ja me kuviteltiin olevamme jotain ihan sikakovia jätkiä, vaikka kaikki muut kyllä tiesi totuuden. Että me siirryttiin kaikki kiltisti peruskoulusta lukioon, vaikka uhottiinkin lopettaa koulu ja lähtä kiertään pohjoismaita liftaamalla, ja istuttiin ne pari jälkkärikertaakin ihan vaan jostain täysin turhasta. Tyyliin syljeskeltiin lattialle vähän turhan näkyvästi ja kiusattiin paria isotissisempää tyttöä. Ei sellasen pikku hiplailun olisi edes tarvinnut mihinkää johtaa – kyllähän säkin varmaan tiedät, mitä tyttöjen ei tarkoittaa.

Mutta sun täytyy antaa mulle anteeksi, kun mä tälleen taas eksyin aiheesta, joka oli perjantaina hieman yli kello kahdeksan. Rape oli vanhimpana meistä täyttänyt just edellisenä päivänä kahdeksantoista, ja me istuttiin nyt sen mutsin keittiössä vetämässä naamaamme jotain kuivaa marketin kakkua. Ei ihan se ykkössuunnitelma bileitten ohjelmaksi, mutta ei siinä oikein muutakaan voinut, kun Rapen mamma oli ihan kuin joku himotiukkapipoinen kukkahattutäti. Ei bileitä, ja ehdottomasti ei bileitä alaikäisten kavereitten kaa, kun se on laitontakin vielä. (Just joo...) Sen takia me sitten jouduttiinkin turvautumaan suunnitelmaan bee, eli lähteen ulos etsimään vähän kovempaa menoa.

Paitsi ettei kovempaa menoa ollut mitenkään helppoa löytää. Mä ja Toni oltiin vielä liian nuoria baareihin, eikä pakkasmittarin pudottua miinus neljääntoista ulkonakaan roikkunut oikeastaan ketään. Me jouduttiin talsimaan ympäri keskustaa ties kuinka kauan ennen kuin löydettiin ekat elossa olevat tyypit sen pakettiautossa buukkaavan mustalaisperheen lisäksi, niitä työt vieviä varkaita kun ei lasketa. Vaan emmätiedä voiko jotain yläastelaisteinejä sen paremminkaan populaksi laskea, ne kun vaan seisoskeli Ärrän pihalla ihan liian keveissä toppatakeissaan ja odotteli jotain tyyppiä, joka suostuis hakeen niille siideriä. Melko säälittävää oikeesti – melkein teki mieli kääriä hihat ylös ja käydä aukoon päätä, mutta olisi se ehkä ollut turhaa kun saman tien saatettiin kyniä niiltä kakskytprossaa hakupalkkana. Mä tiesin tyypin, joka olis hoitanut homman kotiin seitsemällä mutta life is no fairtrade ja ne suunnilleen kerjäs sitä.

Sisällä kiskalla meinas kieltämättä tulla kuset housuun, sen verran nimittäin jännitti lappaa kaljapulloja ja lonkkua tiskille sen räikyvän oranssiksi punattuja huuliaan mutristelevan kassaneidin silmien edessä. (Vaikka neiti ei alkuukaan ole oikea sana kuvaamaan sitä valaan kokosta ämmää.) Se alkoi heti puhuun jotain poliisista ja sossusta, mutta hiljeni nähtyään Rapen mopokortin ja siinä seisovan päivämäärän: 23.2.1991. Just täysikänen, just tarpeeks vanha ostamaan juotavaa eikä se ämmä voinut sanoa siihen yhtään mitään. Nauru oli melko herkässä, kun me kannettiin jaon jälkeen meille jääneet kaljat vanhalle leikkipuistolle, josta oli vuosien saatossa tullut teinien kantapaikka graffiteineen ja tupakantumppeja täynnä olevine leikkimökkeineen. Mä tykkäsin vielä pentuna leikkiä siellä naapurin Emman kaa kauppaa silloin, kun en vielä tajunnut mitä mieltä tytöistä piti oikeesti olla. Mutta eipä nykypennut olis siellä kuitenkaan leikkineet kun niillä oli kuitenkin kaikki koneet ja kännykät, niin ihan sama meidän oli siellä iltaisin hengata paremman paikan puutteessa. Kaupunki kun sulki sen vikan nuorisokahvilankin viime budjettileikkauksen yhteydessä.

Alkuilta kului tosi rattoisasti lähinnä rivon huumorin parissa, mutta sitten Tonin piti päästä tekeen mitä se idiootti aina tekee. Se oli kato päässyt edellisenä lauantaina pukille yksissä kotibileissä, ja nyt se jakoi meille auliisti Caritan, sen panon, avuja ja heikkouksia. rinnat oli pystyssä ja melko isotkin eikä perässäkään kauheasti valittamista ollut. Ja halukas se oli parin siiderin jälkeen, Toni sanoi ja vinkkasi silmää. Ei ollut tarvinnut juuri kuin kaataa tyttö sänkyyn, ja reidet olivat avautuneet itsestään. Olis varmaan kelvannut sullekin, Reip, se sanoi, tai ainakin kuvittelis, että vuoden jälkeen alkais yks jäätelö maistua jo vähän puulta.

Sillä Toni viittais Tuulaan, jota Rape oli hinkannut jo melkein vuoden päivät. Tonihan sellaista ei koskaan tajunnut, sillä sille tyttö oli yhtäkuin kertapano ja sitten veks, mutta mä uskon, että Tuula saattoi oikeasti merkitäkin jotain Rapelle. Ainakin se käyttäytyi tytön seurassa aina ihan hiton paljon fiksummin, yritti jopa olla kiroilematta liikaa ja välillä vähän polttamattakin. Usein se tietysti epäonnistui siinä aika pahasti, Rape kun oli, mutta silti se aina yritti uudestaan. Se ei edes lannistunut sen yhden kerran jälkeen, jolloin se meni taas kerran juomaan vähän liikaa ja Tuula joutui soittaan isänsä hakemaan niitä. Äijä oli ollut ihan raivona ja huutanut, että jos Rape enää ikinä tulee sen tyttären lähelle, se tekee siitä ekaks selvää paljain käsin ja hakee sitten haulikon. Siinä vaiheessa mä olisin jo heittänyt rukkaset naulaan, mutta Rape jatko Tuulan kanssa ja kävi jopa pyytämässä anteeksi sen isältä.Teidän olisi pitänyt nähdä miten pynttäytyneenä se lähti sille ristiretkelle – päällä isän vaatekaapista lainattu kraka ja kaikkea. Hitto että me naurettiin. (Äijä oli kuulemma roikottanut Rapea kauluksesta mutta antanut sitten lopulta anteeks kun oli tajunnut, että Rape on loppujen lopuksi aika säälittävän kunnollinen jätkä.)

Ehkä se johtu juuri siitä tosissaan olemisesta, kun Rape veti ihan hitonmoiset pultit Tonin sanoista, mutta saatto siihen liittyä jotain vanhempaakin naljailua. Ne kun ei olleet koskaan tulleet mitenkään erityisen hyvin toimeen ainakaan humalassa. Rape ja Toni oli tosiaan molemmat vetäneet varmaan lähemmäs viisi pulloa, ja minä vielä enemmän. Päässä humisi oikein urakalla ja alkoi olla vaikeaa sanoa kuka oli kuka ja missä, mutta Rape ihan oikeasti teki Tonin sanoista jonkun elämää suuremman propleeman. Mä en nyt sano tätä arvostellakseni, mutta Tonin päässä ei koskaan ollut valot mitenkään erityisen kirkkaalla, eikä Rapen olis sen puheista pitänyt niin hemmetisti hermostua. Ei Tuula niinku mikään Rapen kihlattu ollut tai mitään. Paitsi että oli se – me vaan ei tiedetty siitä.

Mitä saakelia mun morsian sulle kuuluu, Rape huusi ja yritti tönäistä Tonia liukumäkeä vasten. Toni väisti helposti, olihan sillä paljon läheisemmät välit kaljaan kuin Rapella tai mulla. Mä tykkäsin ehkä juoda kerralla enemmän ja nopeammin, mutta se veti kännit käytännössä joka viikonloppu ellei sen broidit sitten sattuneet olemaan faijan ja sen luona kylässä. Kukaan Tonin nähnyt ei oo koskaan uskonut kuinka hitosti se jätkä tykkäs tuhlata aikaa niitten marakattien viihdyttämiseen.

Ehkä mä oon pannu sitä sun morsiantas, Toni sano ja virnisti. - Joo, mä panin silloin, kun sä olit saanu porttikiellon niitten kämpille. Eikä muuten ollu ees paha, mitä nyt täys lauta.

Rape oli siinä vaiheessa jo ihan punasena, ja se tunkenut kädet syvälle takin taskuihin. Sä et oo tosissas, se mutisi, ja mä vannon, että jos kukaan vaan voi puhua liikuttamatta naamaansa milliäkään, Rape teki niin.

Sen sä voit päätellä ihan ite, Reip. Tiedätkö sä mikä musta oli parasta Tuulassa? Se tapa, jolla se puristi ne glitterkyntensä mun takareisiin kun se – Ja siinä vaiheessa Rape löi Tonia ekan kerran. Eikä muuten ollut mikään pieni tirpasu, vaan ihan keskivertopainijan otteella vedetty oikea suora leukaperiin. Rape kun tykkäs harrastaa painia ennen ku se jäi liiaks koukkuun nettipeleihin ja sellaiseen sontaan.

Mitä – etkö sä tykkää kuulla kun mä kerron totuuden siitä hutsusta? Toni kysy ja sylkäs maahan. - Sä oot tietty jo varannut kirkot ja kuvittelet eläväs sen kanssa onnellisena elämäs loppuun asti, mut hei newsflash for you, se on vaan samanlainen horo ku kaikki muutkin ämmät. Lopulta se päätyis kuitenki pettään sua jonku pikkasenki paremman kaa, se sano ja sen ääni murtu ihan pikkasen niinku se olis katkera, mutta ei Toni oo mikään nössö, jolla olis tapana avautua heti parin kaljan jälkeen. Sellaiset tyypit on muutenki ihan säälittäviä, jos multa kysytään.

Ja sitten Rape löi uudestaan. Ja alkuunsa se oikeesti näytti aika hiton makeelta kun ne hakkas siinä hangessa toisiaan naamat irveessä niinku kyseessä olis ollut joku Suomi vastaan Ruotsi -matsi. Mä vaan istuin siinä hiekkalaatikon reunalla kittaamassa kaljaa ja kattelin huvittuneena niitä kahta. Mutta usko mua, en mä mikään ihan vastuuton jätkä sentään ole, kyllä mä lopulta ihan oikeesti ajattelin mennä väliin ja rauhotella tilannetta vähän. Sen keskarimäärän jälkeen se ei vaan ollu enää niin helppo juttu, kun en mä olis varmaan pysynyt enää edes pystyssä omin jaloin. Ja siksi mä vaan istuin siinä ja kattelin – en sen takia, etten mä olis välittänyt tai jotain.

Mut siinä vaiheessa mun kaitafilmi alkaa olla jo vähän aukkonen, niin kuin jotkut mummon ullakolla säilyttämän kelat sen ja papan vuosipäivistä ja ekasta Ruottinmatkasta lautalla Tanskan ohi Göteboriin. Jossain vaiheessa Toni kuitenki sai tarpeekseen käsirysystä ja heilautti puolitäyden karhupullon liukumäen tankoon. Se meni tietty rikki ja kaljaa roiskui ympäri lunta ja sen vaatteita. Yksi lasinsirpale lens mun viereeni ja repi mun sormeni auki, kun mä poimin sen talteen ettei kukaan astuis siihen. Siitä tuli verta ja mua hävettää vähän myöntää, että sillä hetkellä mä olin paljon kiinnostuneempi niistä parista veritipasta kuin mitä mä olin Rapesta, jota Toni sentään huitaisi sillä pullolla ranteeseen ja poskeen. Tai ainakin poskeen, kun se veri ranteessa ja käsissä saatto kyllä olla Tonin huulestakin, joka oli aika kiitettävästi auki.

Hutsu, Toni sanoi vielä kerran huomattuaan olevansa voitolla, kun Rape oli kumartunut kaksin kerroin ja piteli poskeaan. Toista kertaa se ei sitä sanonut, mikä nyt on varmaan ilmeistä, sillä jopa Tonin kaltanen älykääpiö pystyy keksimään useamman kuin yhden nimen helpoille tytöille. Ehkä se olis seuraavaksi sanonu horo tai lutka, mistä mä tiedän, mutta ennen sitä Rape keskeytti sen taas kerran tönäisemällä sen vasten sitä samaa liukumäkeä. Ja sillä kertaa se oikeesti osu niin, että Tonin pää heilahti taakse ja sen takaraivo kolahti vasten kyllästettyä puista reunaa ennen kuin Toni jäi makaamaan siihen kaljaiseen hankeen, mihin Rapeki tuupertu. Siinä ne makas.

Mutta tiedätkö sä, että ne selvis hengiss – Rape, jonka nimi lausuttiin Reip ja Toni, joka oli muuten vaan täys urpo ja idiootti, varsinkin kännissä. Siinä hiekkalaatikolla istuessani – tai siinä vaiheessa lähinnä enää vain retkottaessani – mä näin, kuinka Rape lopulta tuli sen verran tolkkuihinsa, että se tajus edes hämärästi mitä oli tehnyt. Sen kasvot väänty aika mahtavaan irveeseen ja se oksensi lumelle, jossa oli muuten yllättävän vähän verta kun miettii mitä oli tapahtinut. Kaiketi kylmä supistaa verisuonia tai jotain. Sitä oksennusta roiskui joka puolelle, mutta ainakin Rape näytti selviävän siitä hiukan. Se nosti liikkumatonta Tonia sen verran ku vaan jakso ja lähti raahaamaan sitä kohti autotietä, missä kulki vielä satunnaisesti pari autoa. Kello kun oli vasta jotain yhdentoista tai sinne päin. Siitä tienpenkasta sitten yksi auto poimi ne mukaansa ja lähti käsittääkseni kuljettamaan sairaalaan. Täytyy myöntää, etten mä ole ihan varma mihin me meni tai minkä värinen se auto oli, minkä sä varmasti haluaisit kuulla. Siinä vaiheessa mä olin jo sen verran pihalla kaikesta että jäin vaan siihen lumihankeen makaamaan ja ajattelin, että pikkuisten tirsojen jälkeen olis hyvä kattoo uudestaan.

Seuraavan kerran mä näin Rapen vasta kirkossa. Sillä oli puku päällä ja kaulassa kraka, jonka se oli taas lainannut faijansa kaapista. Mukana sillä oli Tuula, jolla oli tosi kaunis musta pitsimekko ja H&M:n paksu toppatakki, jota se ei riisunut vaikka sisällä oli kuitenkin suhteellisen lämmintä. Hanskoja sillä ei kuitenkaan ollut, ja mä näin ohuen sormuksen, joka sillä oli vasemmassa nimettömässä. Kullan kiilto sopi sen kynsien glitteriin, mutta ihan yhtä hyvin se sopi sen meikkiinkin, joka ei ihan kuitenkaan riittänyt peittämään mustaa silmää ja niitä paria naarmua sen poskessa. Asia, jonka huomasivat kai muutkin, sillä Tuula sai yllättävän paljon katseita osakseen ollakseen niin kiltti ja kunnollinen tyttö.

Tonia mä sen sijaan en enää nähnyt kunnolla. Se ei tullut kirkkoon eikä sitä ole näkynyt puistossakaan, vaikka siellä paljon meidän luokkakavereita käykin. Kerran mä melkein kuvittelin nähneeni sen väkijoukossa, mutta se kääntyi pois ennen kuin mä ehdin katsoa uudestaan. Että ilmeisesti sillä idiootilla ei vaan enää ollut mulle mitään sanottavaa.

Vanha: pyhien kirjojen loukkaaminen; lyhyt oppimäärä

Pari viikkoa sitten eräs suomalainen kirjalija otti ja loukkasi kristittyjen pyhää kirjaa, Raamattua, heittämällä sen lattialle liveyleisön edessä. Tapauksesta tehtiin rikoskantelu, sillä teoreettisestihan Suomessa voi edelleen saada sakot tai pahimmillaan vankeutta uskontorauhan rikkomisesta, mutta kantelu ei johtanut tutkintaan, sen verran sivistyneessä ja maallistuneessa maassa me elämme.

Tapaus osoitti tekijältäänkin, Jari Tervolta, huonoa arvostelukykyä, vaikka allekirjoittanut myöntääkin tikahtuneensa nauruun tuoniltaista Uutisvuotoa katsellessaan. Raamatun heittelemiselle on lupa nauraa, mutta jos Koraanin tipauttaa lattialle, on se nostettava välittömästi ylös kirjaa suudellen ja anteeksi pyytäen. Mieleen kuitenkin nousee kaksi kysymystä:

1. Täytyykö anteeksi pyytää itse kirjalta vaiko Allahilta? Ja jos ei ole muslimi, onko silloin moraalisesti parempi olla pyytämättä anteeksi koska ei sitä kuitenkaan pystyisi täysin vilpittömästi tekemään vaiko pyytää anteeksi, koska se on kulttuurillisesti oikein?

2. Koska oikea Koraani on Allahin puhetta, voi aito Koraani olla kirjoitettu ainoastaan arabian kielellä; muiden kieliset Koraanit ovat vain aidon Koraani selityksiä.  Oulun kaupungin maakuntakirjastosta löytyy ainoastaan versio, joka sisältää sekä arabiankielisen tekstin että englanninkielisen käännöksen. Jos tämän kirjan tiputtaa lattialle, tuleeko sitä suudella vaiko ei? Ja jos kirjaa päättää suudella, täytyykö varmistaa suudelmien osuvan ainoastaan arabiankielisille kohdille vai saako myös käännettyä tekstiä kunnioittaa?

Mutta se Koraanista. Mulla oli kotonani Raamattu, sillä kristittynä olen jättänyt Koraanin lukemisen nettiin ja kirjastoon, ja Raamatunhan minä olen luonnollisesti rippikoulusta saanut. Säilytin kirjaa meikkipöytänäni toimivan yöpöydän hyllyllä, missä majaili myös lukuisa määrä muuta kirjallisuutta. (Sitä on niin paljon, että osa oli täytynyt käytännön syistä tunkea - enkä nyt valehtele - sukkalaatikkoon.)  Eräänä päivänä Raamatun hyllylle palautettuani, tajusin erään melko huvittavan seikan: yli vuoden ajan olin säilyttänyt kristinuskon pyhää kirjaa samassa hyllyssä mangapokkarieni kanssa. Pornografisten mangapokkarien kanssa. Homoseksuaalista pornografiaa sisältävien mangapokkarieni kanssa.

Mun oli pakko siirtää pokkarit pois, jos en itseni niin vieraiden mielenrauhan taki, mutta rehellisesti: mä en ollut pitkään aikaan nauranut yhtä makeasti.

Vanha: homoseksuaalisuudesta

Viime viikkoina on ollut hirveästi puhetta homoseksuaalien oikeuksista. Vaan tiedättekö, minua ei kiinnosta. Mä olen huomannut tulleeni huomattavan paljon sallivammaksi tässä lähiaikoina - ehkä se tarkoittaa minun alkaneen vihdoin viisastua ja ymmärtää asioita muidenkin kuin oman kantani kautta. (Tai sitten olen vain patalaiska, mikä tod. näk. on paljon lähempänä totuutta.)  Siis totta kai, homoseksuaalien tulee ehdottomasti saada samat oikeudet kuin heteroseksuaalienkin, se kuuluu asiaan eikä siitä voi kiistellä. Kuitenkin on olemassa näitä tiettyjä ihmisryhmiä, jotka eivät uskontonsa takia voi homoseksuaaleja hyväksyä, ei sille mitään voi; emme me voi kieltää heitä uskomasta. Kirkollinen vihkiminen kaikille on ihanne, johon on pyrittävä mahdollisuuksien mukaan, mutta sitä ei saa tehdä hätiköiden ja muiden maailmankatsomuksia vastaan rikkoen. Parempi olisi säätää näin alkuunsa maallinen vihkiminen kaikille ja antaa papeille oikeus siunata homoseksuaalien välinen liitto omantuntonsa mukaan, sillä eihän kaikkien lääkäreidenkään tarvitse suorittaa abortteja, jos he kokevat ne vääriksi. Samaan aikaan tulisi lisätä suvaitsevaisuuskasvatusta nuorison ja lasten keskuudessa, esimerkiksi ottamalla aihe paremmin esille uskonnon ja yhteiskuntaopin tunneilla sekä rippikoulussa. Pienille lapsille ei luonnollisestikaan tarvitse puhua seksistä, mikä usein nousee juuri suureksi mutaksi näistä ehdotuksista keskustellessa, vaan lähinnä vain laajentaa "kun mies ja nainen tykkäävät toisistaan oikein kovasti, he voivat mennä naimisiin" -ajatusta koskemaan kaikkia ihmisiä, "kun kaksi ihmistä tykkää toisistaan oikein kovasti jne." Myöhemmällä iällä on kuitenkin tutustuttava ehdottomasti myös homoseksuaalisuuden historiaan, jotta lapset kasvaisivat tietoisiksi maailmassa vallinneesta ja edelleen tietyillä aloilla vallitsevasta epäoikeudenmukaisuudesta ja osaisivat näin kyseenalaistaa paitsi oman maansa mallin, myös ympäröivät moraalikäsitykset ja elämänkatsomustavat. Kuitenkaan kun mitään ei voi koskaan kehittää, ellei kykene ensin näkemään, mikä vallitsevassa tilanteessa on väärin ja miten sitä voitaisiin korjata ottamalla oppia muualta tai luomalla kokonaan uusia ideologioita.

Tällä tavalla tulisi minun mielestäni hoitaa nämä nykyiset homokeskustelut; Raamattujen polttamiselle löytyy kyllä parempiakin syitä.

Vanha (eli vähän uudempi): Nanowrimon alku ja vähän keskeltäkin

(marraskuussa 2010)


Aloitin sitten nanon tuossa maanantaina. Ensimmäiset tuhat sanaa kirjoitin koneella, joten ajattelin laittaa ne tänne kaiken kansan ihmeteltäväksi. Tarina on täysin editoimaton, tönkköä sisältää luultavasti kirjoitusvirheitä. Tarkoituksena on nanon jälkeen editoida novelli valmiiksi ja julkaista se sen jälkeen täällä, mutta nyt en tämän kuukauden aikana aio enempää julkaista, sillä kirjoitan tekstiä käsin eikä minulla ole aikaa siirtää sitä koneelle tällä aikataululla. (Tälläkin hetkellä kaksituhatta sanaa jäljessä aikataulusta, lol.) Mutta noh, nauttikaa jos siihen kykenette. ;)

Parasta olisi kai aloittaa vaan ihan alusta: tämä ei ole kaunis tarina. Maailma on täynnä kauniita tarinoita, mutta sitä ne vain ovat, tarinoita. Oikeasti kukaan ei elä onnellisena elämänsä loppuun asti - tai edes maailman loppuun asti, nyt kun ne sanovat sen tulevan jo muutaman vuoden kuluttua. Oikeassa maailmassa ihmiset taistelevat onnensa takia ja jotkut sen saavatkin - mutta hekin vain hetkeksi. Minusta tulisi kai hyvä buddha, valaistunut, kun sanon näin: elämä on kärsimystä. Elämä on pelkkää kärsimystä, josta ei voi vapautua kuin kuolemalla. Ja kuollessaankaan ei voi kuin toivoa, ettei enää ikinä heräisi takaisin henkiin. Oikea buddha eli 500 elämää, minä en ole ollut aina varma selviänkö ensimmäisestäkään. Kristittynä minulta ei onneksi kai enempää odotetakaan.

Mutta kuten jo aikaisemminkin sanoin: tämä ei ole kaunis tarina. Tämä ei ole tarina, jossa prinssi tappaa lohikäärmeen ja saa sen jälkeen palkkiokseen prinsessan ja puoli valtakuntaa. Ensinnäkään minä en ole prinsessa ja toisekseen Jeesus ei ollut mikään prinssi. Mies hän oli, tai poika vasta, ja hän kuoli tuskin parille kymmenelle ehtineenä yksin ja syrjäytyneenä. Oikeastaan voisi sanoa, että joskus on lohikäärmeiden vuoro voittaa.

En minä paljoa koskaan ehtinyt opiskella, tuskin pariakaan vuotta ennen kuin maailma tarjosi hunajaisempaa tietä. Sen muitan kuitenkin edelleen, että hyvissä tarinoissa on aina vertauksia, sellaisia joita ihmiset joutuvat miettimään. Siksi tässäkin tarinassa on niitä - ei Jeesus oikeasti ollut nimeltään Jeesus, eivät hänen vanhempansa sentään hulluja olleet. Hänen oikealla nimellään vain ei ole mitään merkitystä, joten minä nimesin hänet uudelleen. Joku voisi pitää ajatusta naurettavana, mutta nimeämällä maailman hylkäämän pojan Jeesukseksi on se melkein kuin tekisin hänen elämästään hieman arvokkaamman. Melkein kuin Jeesuksen elämä olisi ollut ihmiselämän arvoinen.

Tarinoissa on myös lainauksia toisista teksteistä. Nämä lainaukset viittaavat jotenkin varsinaiseen tarinaan ja luovat sille kaikupohjaa. Tässä tarinassa on vain yksi lainaus, ja se - kuten Jeesuksen nimikin - on Raamatusta. Alunperin ajattelin laittaa sen vasta tämän kaiken loppuun, pisteeksi joka sulkee tarinan ja saa ihmiset hiljentymään, mutta parempi se on jo laittaa tähän alkuun, jotta jokaisella olisi aikaa sitä miettiä ja mahdollisesti ehkä se ymmärtää. Se lainaus menee näin: "Sillä Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa ettei yksikään joka häneen uskoo joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän."

Ja tästä alkaa se tarina:

Luku 2.1: miksi nainen myy itseään

Jo ennen kuin täytin kahdeksantoista vuotta, alkoi ammattivalintani olla melko selvillä. Olin maannut tuolloin kolmen miehen kanssa ja oppinut tärkeimmän asian seksistä: onnistuakseen seksisuhdetta täytyy hoitaa kuten mitä tahansa muuta liikesuhdetta.

Ensimmäisen kerran menin sänkyyn kuudentoista vuotiaana. Mies - tai poikahan hän oli - oli minua muutamaa vuotta vanhempi, ja olimme tunteneet vasta viikon verran, kun kaaduin onnesta suunniltani vuoteeseen hänen kanssaan. Se ei tuntunut hyvältä jos ei pahaltakaan, ja minä ajattelin sen kaiken olevan suhteen arvoista. Seksin jälkeen mies lupasi soittaa - minä odotin neljä päivää ennen kuin luovutin. Särkyneen sydämen parantumiseen meni kaksi viikkoa, likaiseksi tunsin itseni vielä paljon pitempään.

Joku psykiatri voisi sanoa tuon tilanteen johtaneen minut prostituoiduksi. Että menetin uskoni miehiin ja koin halua muuttaa heidät esineiksi, jotten enää koskaan kokisi hylätyksi tulemisen tunnetta uudelleen. Se on hieno diagnoosi. Voisin mennä sen kanssa ihan mihin tahansa ja saada sääliä osakseni, mutta ei se siitä sen oikeammaksi muuttuisi. Minä en ole uhri - tai jos olenkin, olen enemmän oman ahneuteni ja laiskuuteni uhri. Kolmannen miehen kohdalla huomasin, kuinka itseäni tarjoamalla saatoin tehdä maailmasta vähän paremman paikan. Ihmiset eivät hae fyysistä yhdyntää, vaan läheisyyttä ja hyväksyntää - ainakin useimmat heistä - ja sitä saadakseen he ovat valmiita tarjoamaan jotain vastineeksi. Sillä kertaa sain kehuja, minulle kerrottiin kuinka seksikäs, pantava ja hauska olin. Miksei (näin ajattelin) se voisi aivan yhtä hyvin olla rahaakin? Minä en pitänyt seksistä enkä pidä siitä edelleenkään, mutta millään tavoin en kokenut sen haittaavan minua.

Ja niin minusta tuli prostituoitu, huora, halpa puhelintyttö, joka möi ruumistaan maallista mammonaa vastaan. Se oli helpompaa kuin olin olettanut - tässä maassa ei seksin myymistä ole edelleenkään kriminalisoitu, mikä hämmästyttää minua suuresti. Kuvittelisi tällaisen hyvinvointivaltion olevan niin sivistynyt paikka, että se olisi kieltänyt kaiken paheennusta herättävän toiminnan. Mutta ei, seksiä saa myydä koska tätä maata johtavat miehet. Ja niin kauan kuin miehet asioista päättävät, todellisia johtajia ovat heidän miehiset elimensä Seksiä saa myydä, mutta sen ostaminen on väärin - jos ei laitonta, niin ainakin hyvin hävettävää. Kaikkina niinä vuosina, kun olen itseäni himokkaille käsille tarjonnut, olen törmännyt erääseen silminnähtävään ja äärettömän hupaisaan paradoksiin: miehet tulevat minun luokseni, makaavat minut ja maksavat siitä. Kaiken tuon ajan he ovat häpeissään siitä, kuinka he tarpeita tyydyttääkseen 'hyväksikäyttävät' puolustuskyvytöntä naista. Mutta kuinka puolustuskyvyttömänä voidaan pitää ihmistä, jonka tuntiansiot liikkuvat viidenkymmenen ja sadan euron välillä? Ja pimeästi kun työskentelin, saatoin parhaimmillani netota yhdestä päivästä hyvin sata euroa puhtaana käteen. En minä puolustuskyvytön ollut - hiukan typerä ja kevytkenkäinen vain.

Luku 2.2: kuinka nainen myy itseään

Kuinka nainen myy itseään? Hän ei voi laittaa lehteen ilmoitusta halvasta ja tautivapaasta lihasta ja ottaa vieraita vastaan makuuhuoneessaan. Eikä hän sen puoleen voi myöskään vastata rekrytointi-ilmoitukseen, jossa haetaan 'ammattitaitoista ja riuskaa naista lihalliseen yötyöhön'. Asia on hoidettava toisella tapaa.
Ensinnäkin, lehti-ilmoitukset ovat mahdollisia, kunhan ei vain jää kiinni. Helpompaa on kuitenkin laittaa ilmoitus netin tarjoamille, ilmaisille kontaktipalstoille ja odottaa vastauksia. Seuranhakupalstalle ei luonnollisestikaan voi laittaa "100€/tunti tai sop.mukaan", mutta miehet kyllä ymmärtävät pienempiäkin vihjeitä. "Kuka tarjoaa nuorelle ja kokeilunhaluiselle naiselle päiväkahvit?" toimii aina. Sen jälkeen odotellaan vain yhteydenottoja ja sovitaan asiat joko puhelimessa tai kasvotusten. Mieluiten kuitenkin kasvotusten ja mahdollisuuksien mukaan julkisella paikalla, sillä näissä piireissä liikkuu myös hämärää sakkia. Aika, sallitut jutut, hinta ja paikka aiheuttavat joskus ongelmia, mutta tärkeintä on pysyä tiukkana - kaikkia aukkoja ei kannata myydä, vaikka niistä hyvä hinta maksettaisiinkin eikä auto todellakaan ole se paras paikka. Perinteinen keikka: tuntiin kuuluu riisuutuminen, suuteleminen ja itse akti. Psykiatrisista palveluista ei veloiteta erikseen ja kumit saa naisen puolesta (tämä ihan oman turvallisuuden vuoksi). Paikka - yleensä halpa motelli - varataan väärällä nimellä ja sen maksaa asiakas, joka myös poistuu ensimmäisenä. Hinta palveluksista on 100€ ja se on maksettava käteisellä etukäteen.

Mutta miten käy naiselle, joka myy itseään yksin ja vailla suojaa? Oli hän kuinka varovainen tahansa, ennemmin tai myöhemmin hän joutuu huonoon seuraan ja tulee hakatuksi. Eikä asiakkaitakaan löydy niin paljoa, että hän karttuneilla varoillaan leiviksi löisi - netistä töitä löytyy lähinnä viikonlopuiksi eikä silloinkaan kuin tunniksi tai pariksi. Ei, nainen tarvitsee apua ja suojaa.

Tällöin parittaja astuu kehiin.

Helpoimmin parittajan löytää ystävien avustuksella, mutta melko nopeasti he vainuavat uuden lihan ja ottavat itse yhteyttä


- - - -
 
Myöhemmin jatkoin novellia hetken ajan koneella. Kuten huomata saattaa, tekstin tyyli on muuttunut roimasti alkuun verrattuna, vaikka tämä kohtaus sijoittuukin vain noin tuhat sanaa alkua myöhemmäksi. Henk. koht. pidän tästä enemmän - alku on kirjoitettu jotenkin lapsellisesti ja typerästi, eikä päähenkilö edes kuulosta siltä henkilölt, joka hänestä jo seuraavassa luvussa muotoutui. (Tuo alku on pakko muuttaa kokonaan editoinnissa, mutta nyt se saa olla noin.)


Saatuani hammasharjan ja saippuapalan käsiini yrmeäilmeiseltä kassaneidiltä, koin uuden kohtauksen nousevan pinnalle. En halunnut mennä kotiin, jossa odottivat vain kosteassa ilmassa kastuneet huonetekstiilit ja tympeä haju, jonka katoamiseen tiesin kokemuksesta kuluvan useampia päiviä. Olin täysin tottunut nukkumaan parvekkeella tempauksieni jälkeen, mutta syystä tai toisesta, luultavimmin aikaisemmin päivällä kohtaamastani miehestä, en tuntenut kotiani enää siksi turvalliseksi satamaksi johon palata epäonnistuneen päivän jälkeen. Kosteuden kastelemien katujen asfaltti hohti tummana vasten pimentyvää taivasta ja kadut pysyivät tyhjinä; levottomat sielut, jotka kesän lämpimän valkoiset yöt olivat ajaneet vaeltamaan pitkin teitä ja mantuja, olivat palanneet kylmän ilman pelottamina takaisin sisälle eikä kello ollut vielä tarpeeksi, jotta yölinnut olisivat tosissaan lähteneet liikkeelle. Kiertelin hetken kaupungin pääkatuja pitkin ja päädyin lopulta istumaan paikalliseen kantabaariin, jonka limaisilla tuoleilla viettivät aikaansa lähinnä juopuneet, viittäkymmentä lähentelevät miehet. Tunnistin vieressäni tiskin ääressä istuvan miehen samaksi, joka oli hyökännyt aikaisemmin päivällä pöydälle jääneen oluen kimppuun; näemmä hänet oli lopulta nakattu pihalle huoltoasemalta tai sitten siirtymä oli osa suurempia rutiineja, mene ja tiedä. Mies katsoi minua humalaisella kalan katseellaan ja hymyili laimeasti. En hymyillyt takaisin, vanhoissa farkuissa ja parhaissa korkokengissä ei juuri hymyilyttänyt. ”Mä tiedän, mikä sä oot”, humalainen mies sanoi minulle ja laski kätensä reidelleni. Jähmetyin kosketuksesta hetkeksi, mutta sulin nopeasti. Humalainen, keski-ikäinen mies tarkoittaisi helppoa rahaa. Nopea suihinotto baarin vessassa tai kankeaa seksiä autossa ja kassavajeeni olisi nopeasti täytetty – tai ainakin pienentynyt. ”Haluaisitko ehkä pitää hauskaa?” kysyin nostaen kulmiani viettelevästi.  Lapsesta lähtien olen kokenut tarvetta jäljitellä sivistynyttä puhekieltä. En juuri kiroile ja pyrin puhumaan kirjakielen mukaisesti, mutta kaikille asiakkaillehan tällaista puhepartta ei voi esittää: asiakas haluaa hallita, ei tuntea oloaan tyhmäksi. Kysymykseeni piilotettu konditionaali näytti olevan vahvassa humalatilassa liikkuvalle miehelle vaikea pala, sillä hän tuijotti minua useamman minuutin ajan ennen kuin tyytyi nyökkäämään hitaasti. Kyllä, hän halusi pitää hauskaa. ”Voin ottaa sulta suihin, jos vain haluat. Tavallisesti veloitan sellaisesta 75 euroa, mutta sinulle – kultu – tarjoan sen viidellä kympillä.” Sain osakseni taas typertyneen katseen, ei ollut mies todellakaan huorien tuttu.