Edelliseen viitaten

Unohtui 8. luukusta epähuomiossa mainita tekosyntien erilaisuus luterilaisessa ja katolisessa opissa. Luterilainen tai luterilaisessa maassa kasvanut voi kokea oudoksi katolisten tavan käydä ripittäytymässä enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Missään nimessä ei kuitenkaan pidä kuvitella katolisten olevan jotenkin pikkutarkempa ja rehellisempi suhteessaan Jumalaan, sillä jo katolisten käsitys synnistää poikkeaa niin paljon, ettei luterilaisten ja katolisten rippitottumuksia voi kunnolla verrata. Luterilaisuuteen on syntynyt tapa mieltää synneiksi vain "todelliset" rikkomukset kuten varastaminen, Jumalansa kieltäminen etc., kun taas katolilaisten syntikäsitys on paljon laajempi ja monipuolisempi, mikä näkyy jo jaossa kuolemansynteihin ja pienempiin, anteeksi annettaviin rikkomuksiin. Nämä pienemmät rikkomukset selitetään teologiassa "epäonnistuneiksi pyrkimyksiksi harjoittaa hyveitä", eli synniksi voi ripissä tunnustaa esimerkiksi kykenemättömyyden pitää huolta omasta hengellisestä ja ruumiillisesta hyvinvoinnistaan tai tavasta tukahduttaa lähimmäisten kasvua jne. Allekirjottaneesta tällaiset asiat kuulostavat kamalan maallisilta ja hengellisesti vähäpätöisiltä ensialkuun, mutta kun niitä ajattelee tarkemmin, alkaa tällainen katolinen syntikäsitys kuulostaa aivan yhtä järkevältä kuin luterilainenkin, ellei järkevämmältäkin. Nykyinen uskonnollisuus on ajautumassa kohti tilannetta, jossa ihmisillä on tarkasti määritellyt hengelliset tilanteet ja maalliset tilanteet, mutta tämäntyyppiset ajatukset pakottavat yhdistämään nämä minän kaksi erilaista puolta yhdeksi kokonaisuudeksi, joka ei ole yksin maallinen eikä henkinen vaan pelkästään inhimillinen. Vaan noh, jokainen tyylillään; katoliset omallaan ja me luterilaiset omallamme.