(4. maaliskuuta 2010)
Mun vartaloni on kuin kissan. Se on pieni ja jäntevä. Luita voi koskettaa ihon lävitse kevyesti painamalla, ja ne tuntuvat niin haurailta. Pelkästään tiukka puristus riittäisi vahingoittamaan niitä, sillä luita suojeleva iho on ohutta. Se on nukkapintaista ja kuin pergamenttia, sillä eikö pergamentti ennen valmistetukin eläinten nahasta.
Mun sydämeni on kuin linnun. Se hakkaa nopeammin kuin simänräpäys. Puristus puristuksen jälkeen se saa hapettuneen veren kiertämään pienessä elimistössäni. Samalla se on myös heikko sydän, ei sen pysähtymiseen paljoa tarvittaisi. Ehkä yksi isompi sähköisku riittäisi.
Mun sisälläni asuu krokotiili. Suurikokoinen gaviaali, jossa ei ole mitään pientä eikä heikkoa. Sillä on terävät hampaat ja niissä puruvoima, joka voisi puristaa suuremmankin otuksen kuoliaaksi. Se gaviaali kasvaa päivä päivältä minun ruokkiessani sitä vasten tahtoani, ja kohta - eikä siihen enää ole kauaa - se gaviaali on ihan liian iso minun vartaloni sisälle. Silloin jotain halkeaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jotain sanottavaa?