(Kauan kauan sitten, eli en jaksa muistaa päivämäärää)
"Mutta minä rakastan sitä - kipua. Ainoastaan se kertoo minulle että olen edelleen elossa."
"Kultaseni", otan pääsi käsieni välin ja nostan kasvosi omieni tasolle, "sinä tiedät, etten halua kuulla tuota." Katsot minua hetken kyynelverhon lävitse, mutta pikkuhiljaa huomaan kuinka kasvoillesi alkaa ilmestyä tuttu virne.
"Näytä se minulle", kehotat haastavasti. Minä katson sinua yllättyneenä - en suostu tajuamaan tarkoitustasi.
"Mitä sinä tarkoitata?"
"Osoita se minulle, näytä, ettet halua kuulla sitä. Näytä minulle minun paikkani." Nuolaiset huuliasi - yrityksesi näyttää haluttavalta on lähes naurettavan läpinäkyvää, mutta ei sillä väliä. Minä pelaan mielelläni.
"Sinun on vihdoinkin ymmärrettävä paikkasi, Narttu", kuiskaan korvaasi, ja sinä vastaat minulle yhä levenevämmällä virnistyksellä. Lasken kasvoni sinun kasvojasi vasten ja näykkäisen hieman alahuultasi. Ehkä hieman kovempaa kuin tarkoitus oli, sillä kurkustasi pääsee tahaton vinkaisu ja vetäydyt kauemmas minusta huultasi pidelleen. Yritän olla nauramatta ääneen nähdessäni sinun loukkaantumisesta kielivän ilmeesi ja tukistan sinua hellästi. Lyhyet hiukset ovat ehkä kova sana tällä hetkellä, mutta pitkästä ja paksusta letistä on huomattavan paljon helpompaa ottaa kiinni ja nykäistä kunnolla.
"Vuoteeseen", käsken ja hellitän otettani hiuksistasi juuri sen verran, että pystyt laskeutumaan varpailtasi ja kävelemään kunnolla. Liioitellun hitaasti, mutta kunnolla. Makuuhuoneeseen päästyämme käsken sinut makaamaan selällesi ja odottamaan kuten kiltin pikku tytön kuuluu. Lähden huoneesta ja suljen oven perässäni.
On todella sääli jättää sinut tällä tavoin vailla hupia, mutta meillä ei nyt ole mitään kiirettä. Voin aivan yhtä hyvin antaa sinun rauhoittua hetkisen, sillä loppujen lopuksihan itkun ja syytösten sekaisesta huudostasi ei ole vielä kulunut edes puolta tuntia.
Kävelen hitaasti tyhjän olohuoneen läpi keittiöön ja alan etsiä sideharsoa kaapistoista. Koko roskalle ei ole ollut mitään käyttöä, mutta silti sinä pakotit minut sen kaapin täytteeksi ostamaan. "Varmuuden vuoksi", muka. Avaamaton pakkaus löytyy lopulta ylähyllyltä ja minä revin sen auki hampaillani - saksien etsiminen tässä sotkussa olisi vain turhaa. Koko toimitus ei ole vienyt kuin kymmenen minuuttia, mutta päätän sinun silti odottaneen jo tarpeeksi. Sitä paitsi, minunkin kestämiseni alkaa olla jo aivan äärirajoillaan.
Avatessani makuuhuoneen oven sinä säpsähdät hieman ja yrität kohentaa asentoasi. Me molemmat tiedämme liikkumisen olevan kiellettyä mutta emme enää jaksa välittää siitä. Leikkiminen on ehkä hauskaa, mutta lopulta himo saa aina unohtamaan säännöt. Hiivin luoksesi hiljaa kuin varas konsanaan ja painan huuleni sinun huulillesi. Vastaat suudelmaani innokkaasti ja unohdat jopa esittää vastahakoista, kun otan kätesi ja sidon ne yksi kerrallaan sängyn päätyyn.
"Bondagea", huomautan sarkastisesti suoraan suusta suuhun ja tunnen kuinka tyttömäinen naurunpurskahdus kuplii huulillasi. Nauran hetken mukanasi ja kiipeän sen jälkeen hajareisin yllesi. Valkeat rintasi ovat kuin tarjottimella edessäni - peittonaan ainoastaan mustanpitsiset rintaliivit ja läpikuultava pusero. Lienetkö sitten alitajuisesti valmistautunut tähän? Ei, luultavimmin pukeuduit kuin huora vain omaksi iloksesi. Availen piukan paitasi nappeja hiljakseltaan; jokainen avattu nappi tuntuu kaksinkertaistavan himoni. Viimeiset napit repäisen auki kärsimättömästi - paitoja voi kyllä ostaa uusiakin, mutta tämä hetki on melkein ainutlaatuinen. Kärsimättömyys ei suurista ponnistuksista huolimatta ole koskaan kuulunut hyveisiini.
Rintaliivien paljastuttua siirrän käteni jalkojesi väliin ja painan kostuneiden alushousujen peittämää kumpua kevyesti. Lämmin liukkaus on levinnyt jo reisillesikin ja hieron sitä sormiini liukasteeksi ennen kuin siirrän pikkuhousujesi reunaa syrjään.
"Tiedätkö sinä nyt paikkasi?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jotain sanottavaa?