(marraskuussa 2010)
Aloitin sitten nanon tuossa maanantaina. Ensimmäiset tuhat sanaa kirjoitin koneella, joten ajattelin laittaa ne tänne kaiken kansan ihmeteltäväksi. Tarina on täysin editoimaton, tönkköä sisältää luultavasti kirjoitusvirheitä. Tarkoituksena on nanon jälkeen editoida novelli valmiiksi ja julkaista se sen jälkeen täällä, mutta nyt en tämän kuukauden aikana aio enempää julkaista, sillä kirjoitan tekstiä käsin eikä minulla ole aikaa siirtää sitä koneelle tällä aikataululla. (Tälläkin hetkellä kaksituhatta sanaa jäljessä aikataulusta, lol.) Mutta noh, nauttikaa jos siihen kykenette. ;)
Parasta olisi kai aloittaa vaan ihan alusta: tämä ei ole kaunis tarina. Maailma on täynnä kauniita tarinoita, mutta sitä ne vain ovat, tarinoita. Oikeasti kukaan ei elä onnellisena elämänsä loppuun asti - tai edes maailman loppuun asti, nyt kun ne sanovat sen tulevan jo muutaman vuoden kuluttua. Oikeassa maailmassa ihmiset taistelevat onnensa takia ja jotkut sen saavatkin - mutta hekin vain hetkeksi. Minusta tulisi kai hyvä buddha, valaistunut, kun sanon näin: elämä on kärsimystä. Elämä on pelkkää kärsimystä, josta ei voi vapautua kuin kuolemalla. Ja kuollessaankaan ei voi kuin toivoa, ettei enää ikinä heräisi takaisin henkiin. Oikea buddha eli 500 elämää, minä en ole ollut aina varma selviänkö ensimmäisestäkään. Kristittynä minulta ei onneksi kai enempää odotetakaan.
Mutta kuten jo aikaisemminkin sanoin: tämä ei ole kaunis tarina. Tämä ei ole tarina, jossa prinssi tappaa lohikäärmeen ja saa sen jälkeen palkkiokseen prinsessan ja puoli valtakuntaa. Ensinnäkään minä en ole prinsessa ja toisekseen Jeesus ei ollut mikään prinssi. Mies hän oli, tai poika vasta, ja hän kuoli tuskin parille kymmenelle ehtineenä yksin ja syrjäytyneenä. Oikeastaan voisi sanoa, että joskus on lohikäärmeiden vuoro voittaa.
En minä paljoa koskaan ehtinyt opiskella, tuskin pariakaan vuotta ennen kuin maailma tarjosi hunajaisempaa tietä. Sen muitan kuitenkin edelleen, että hyvissä tarinoissa on aina vertauksia, sellaisia joita ihmiset joutuvat miettimään. Siksi tässäkin tarinassa on niitä - ei Jeesus oikeasti ollut nimeltään Jeesus, eivät hänen vanhempansa sentään hulluja olleet. Hänen oikealla nimellään vain ei ole mitään merkitystä, joten minä nimesin hänet uudelleen. Joku voisi pitää ajatusta naurettavana, mutta nimeämällä maailman hylkäämän pojan Jeesukseksi on se melkein kuin tekisin hänen elämästään hieman arvokkaamman. Melkein kuin Jeesuksen elämä olisi ollut ihmiselämän arvoinen.
Tarinoissa on myös lainauksia toisista teksteistä. Nämä lainaukset viittaavat jotenkin varsinaiseen tarinaan ja luovat sille kaikupohjaa. Tässä tarinassa on vain yksi lainaus, ja se - kuten Jeesuksen nimikin - on Raamatusta. Alunperin ajattelin laittaa sen vasta tämän kaiken loppuun, pisteeksi joka sulkee tarinan ja saa ihmiset hiljentymään, mutta parempi se on jo laittaa tähän alkuun, jotta jokaisella olisi aikaa sitä miettiä ja mahdollisesti ehkä se ymmärtää. Se lainaus menee näin: "Sillä Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa ettei yksikään joka häneen uskoo joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän."
Ja tästä alkaa se tarina:
Luku 2.1: miksi nainen myy itseään
Jo ennen kuin täytin kahdeksantoista vuotta, alkoi ammattivalintani olla melko selvillä. Olin maannut tuolloin kolmen miehen kanssa ja oppinut tärkeimmän asian seksistä: onnistuakseen seksisuhdetta täytyy hoitaa kuten mitä tahansa muuta liikesuhdetta.
Ensimmäisen kerran menin sänkyyn kuudentoista vuotiaana. Mies - tai poikahan hän oli - oli minua muutamaa vuotta vanhempi, ja olimme tunteneet vasta viikon verran, kun kaaduin onnesta suunniltani vuoteeseen hänen kanssaan. Se ei tuntunut hyvältä jos ei pahaltakaan, ja minä ajattelin sen kaiken olevan suhteen arvoista. Seksin jälkeen mies lupasi soittaa - minä odotin neljä päivää ennen kuin luovutin. Särkyneen sydämen parantumiseen meni kaksi viikkoa, likaiseksi tunsin itseni vielä paljon pitempään.
Joku psykiatri voisi sanoa tuon tilanteen johtaneen minut prostituoiduksi. Että menetin uskoni miehiin ja koin halua muuttaa heidät esineiksi, jotten enää koskaan kokisi hylätyksi tulemisen tunnetta uudelleen. Se on hieno diagnoosi. Voisin mennä sen kanssa ihan mihin tahansa ja saada sääliä osakseni, mutta ei se siitä sen oikeammaksi muuttuisi. Minä en ole uhri - tai jos olenkin, olen enemmän oman ahneuteni ja laiskuuteni uhri. Kolmannen miehen kohdalla huomasin, kuinka itseäni tarjoamalla saatoin tehdä maailmasta vähän paremman paikan. Ihmiset eivät hae fyysistä yhdyntää, vaan läheisyyttä ja hyväksyntää - ainakin useimmat heistä - ja sitä saadakseen he ovat valmiita tarjoamaan jotain vastineeksi. Sillä kertaa sain kehuja, minulle kerrottiin kuinka seksikäs, pantava ja hauska olin. Miksei (näin ajattelin) se voisi aivan yhtä hyvin olla rahaakin? Minä en pitänyt seksistä enkä pidä siitä edelleenkään, mutta millään tavoin en kokenut sen haittaavan minua.
Ja niin minusta tuli prostituoitu, huora, halpa puhelintyttö, joka möi ruumistaan maallista mammonaa vastaan. Se oli helpompaa kuin olin olettanut - tässä maassa ei seksin myymistä ole edelleenkään kriminalisoitu, mikä hämmästyttää minua suuresti. Kuvittelisi tällaisen hyvinvointivaltion olevan niin sivistynyt paikka, että se olisi kieltänyt kaiken paheennusta herättävän toiminnan. Mutta ei, seksiä saa myydä koska tätä maata johtavat miehet. Ja niin kauan kuin miehet asioista päättävät, todellisia johtajia ovat heidän miehiset elimensä Seksiä saa myydä, mutta sen ostaminen on väärin - jos ei laitonta, niin ainakin hyvin hävettävää. Kaikkina niinä vuosina, kun olen itseäni himokkaille käsille tarjonnut, olen törmännyt erääseen silminnähtävään ja äärettömän hupaisaan paradoksiin: miehet tulevat minun luokseni, makaavat minut ja maksavat siitä. Kaiken tuon ajan he ovat häpeissään siitä, kuinka he tarpeita tyydyttääkseen 'hyväksikäyttävät' puolustuskyvytöntä naista. Mutta kuinka puolustuskyvyttömänä voidaan pitää ihmistä, jonka tuntiansiot liikkuvat viidenkymmenen ja sadan euron välillä? Ja pimeästi kun työskentelin, saatoin parhaimmillani netota yhdestä päivästä hyvin sata euroa puhtaana käteen. En minä puolustuskyvytön ollut - hiukan typerä ja kevytkenkäinen vain.
Luku 2.2: kuinka nainen myy itseään
Kuinka nainen myy itseään? Hän ei voi laittaa lehteen ilmoitusta halvasta ja tautivapaasta lihasta ja ottaa vieraita vastaan makuuhuoneessaan. Eikä hän sen puoleen voi myöskään vastata rekrytointi-ilmoitukseen, jossa haetaan 'ammattitaitoista ja riuskaa naista lihalliseen yötyöhön'. Asia on hoidettava toisella tapaa.
Ensinnäkin, lehti-ilmoitukset ovat mahdollisia, kunhan ei vain jää kiinni. Helpompaa on kuitenkin laittaa ilmoitus netin tarjoamille, ilmaisille kontaktipalstoille ja odottaa vastauksia. Seuranhakupalstalle ei luonnollisestikaan voi laittaa "100€/tunti tai sop.mukaan", mutta miehet kyllä ymmärtävät pienempiäkin vihjeitä. "Kuka tarjoaa nuorelle ja kokeilunhaluiselle naiselle päiväkahvit?" toimii aina. Sen jälkeen odotellaan vain yhteydenottoja ja sovitaan asiat joko puhelimessa tai kasvotusten. Mieluiten kuitenkin kasvotusten ja mahdollisuuksien mukaan julkisella paikalla, sillä näissä piireissä liikkuu myös hämärää sakkia. Aika, sallitut jutut, hinta ja paikka aiheuttavat joskus ongelmia, mutta tärkeintä on pysyä tiukkana - kaikkia aukkoja ei kannata myydä, vaikka niistä hyvä hinta maksettaisiinkin eikä auto todellakaan ole se paras paikka. Perinteinen keikka: tuntiin kuuluu riisuutuminen, suuteleminen ja itse akti. Psykiatrisista palveluista ei veloiteta erikseen ja kumit saa naisen puolesta (tämä ihan oman turvallisuuden vuoksi). Paikka - yleensä halpa motelli - varataan väärällä nimellä ja sen maksaa asiakas, joka myös poistuu ensimmäisenä. Hinta palveluksista on 100€ ja se on maksettava käteisellä etukäteen.
Mutta miten käy naiselle, joka myy itseään yksin ja vailla suojaa? Oli hän kuinka varovainen tahansa, ennemmin tai myöhemmin hän joutuu huonoon seuraan ja tulee hakatuksi. Eikä asiakkaitakaan löydy niin paljoa, että hän karttuneilla varoillaan leiviksi löisi - netistä töitä löytyy lähinnä viikonlopuiksi eikä silloinkaan kuin tunniksi tai pariksi. Ei, nainen tarvitsee apua ja suojaa.
Tällöin parittaja astuu kehiin.
Helpoimmin parittajan löytää ystävien avustuksella, mutta melko nopeasti he vainuavat uuden lihan ja ottavat itse yhteyttä
- - - -
Myöhemmin jatkoin novellia hetken ajan koneella. Kuten huomata saattaa, tekstin tyyli on muuttunut roimasti alkuun verrattuna, vaikka tämä kohtaus sijoittuukin vain noin tuhat sanaa alkua myöhemmäksi. Henk. koht. pidän tästä enemmän - alku on kirjoitettu jotenkin lapsellisesti ja typerästi, eikä päähenkilö edes kuulosta siltä henkilölt, joka hänestä jo seuraavassa luvussa muotoutui. (Tuo alku on pakko muuttaa kokonaan editoinnissa, mutta nyt se saa olla noin.)
Saatuani hammasharjan ja saippuapalan käsiini yrmeäilmeiseltä kassaneidiltä, koin uuden kohtauksen nousevan pinnalle. En halunnut mennä kotiin, jossa odottivat vain kosteassa ilmassa kastuneet huonetekstiilit ja tympeä haju, jonka katoamiseen tiesin kokemuksesta kuluvan useampia päiviä. Olin täysin tottunut nukkumaan parvekkeella tempauksieni jälkeen, mutta syystä tai toisesta, luultavimmin aikaisemmin päivällä kohtaamastani miehestä, en tuntenut kotiani enää siksi turvalliseksi satamaksi johon palata epäonnistuneen päivän jälkeen. Kosteuden kastelemien katujen asfaltti hohti tummana vasten pimentyvää taivasta ja kadut pysyivät tyhjinä; levottomat sielut, jotka kesän lämpimän valkoiset yöt olivat ajaneet vaeltamaan pitkin teitä ja mantuja, olivat palanneet kylmän ilman pelottamina takaisin sisälle eikä kello ollut vielä tarpeeksi, jotta yölinnut olisivat tosissaan lähteneet liikkeelle. Kiertelin hetken kaupungin pääkatuja pitkin ja päädyin lopulta istumaan paikalliseen kantabaariin, jonka limaisilla tuoleilla viettivät aikaansa lähinnä juopuneet, viittäkymmentä lähentelevät miehet. Tunnistin vieressäni tiskin ääressä istuvan miehen samaksi, joka oli hyökännyt aikaisemmin päivällä pöydälle jääneen oluen kimppuun; näemmä hänet oli lopulta nakattu pihalle huoltoasemalta tai sitten siirtymä oli osa suurempia rutiineja, mene ja tiedä. Mies katsoi minua humalaisella kalan katseellaan ja hymyili laimeasti. En hymyillyt takaisin, vanhoissa farkuissa ja parhaissa korkokengissä ei juuri hymyilyttänyt. ”Mä tiedän, mikä sä oot”, humalainen mies sanoi minulle ja laski kätensä reidelleni. Jähmetyin kosketuksesta hetkeksi, mutta sulin nopeasti. Humalainen, keski-ikäinen mies tarkoittaisi helppoa rahaa. Nopea suihinotto baarin vessassa tai kankeaa seksiä autossa ja kassavajeeni olisi nopeasti täytetty – tai ainakin pienentynyt. ”Haluaisitko ehkä pitää hauskaa?” kysyin nostaen kulmiani viettelevästi. Lapsesta lähtien olen kokenut tarvetta jäljitellä sivistynyttä puhekieltä. En juuri kiroile ja pyrin puhumaan kirjakielen mukaisesti, mutta kaikille asiakkaillehan tällaista puhepartta ei voi esittää: asiakas haluaa hallita, ei tuntea oloaan tyhmäksi. Kysymykseeni piilotettu konditionaali näytti olevan vahvassa humalatilassa liikkuvalle miehelle vaikea pala, sillä hän tuijotti minua useamman minuutin ajan ennen kuin tyytyi nyökkäämään hitaasti. Kyllä, hän halusi pitää hauskaa. ”Voin ottaa sulta suihin, jos vain haluat. Tavallisesti veloitan sellaisesta 75 euroa, mutta sinulle – kultu – tarjoan sen viidellä kympillä.” Sain osakseni taas typertyneen katseen, ei ollut mies todellakaan huorien tuttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jotain sanottavaa?